Kysymyksiä on tullut fosforista ja fluoriväreistä, joten jatkan aiheesta edelleen.
Vuonna 1669 saksalainen alkemisti Hennig Brand tislasi virtsaa ja löysi vahingossa fosforin. Fosfori on ihmisille ja kasveille tärkeä alkuaine ja esimerkiksi ihmisen luusto ja hermokudos ovat kalsiumfosfaattia. Fosforijohdannaisia käytetään mm. lannoiteaineissa, pesuaineissa, tulitikkujen raapaisupunnassa ja ilotulitteissa. Fosforia on punaista, valkoista ja mustaa. Valkoinen fosfori on hyvin myrkyllistä. Varhaisiin tulitikkuihin käytettiin valkoisen fosforin ja rikin seosta, joka oli äärimmäisen syttymisherkkää. Tulitikun saattoi länkkärityyliin raapaista palamaan mistä tahansa - tai sitten koko rasia saattoi leimahtaa tuleen hipaisusta tai tärähdyksestä ihan omavaltaisesti. Myrkytön punainen fosfori löydettiin 1840-luvulla, jolloin ruotsalainen Gustaf Erik Pasch keksi turvallisemmat tikut, jotka syttyivät vain raapaisemalla punaista fosforia sisältävään raapaisupintaan.
"Fosforivärit" eivät välttämättä sisällä lainkaan fosforia. Fosforesenssi-sanaa käytetään yleensä kuvaamaan tapahtumaa, jossa esine hehkuu palamatta tai ilman virtaa tms. ulkoisia ärsykkeitä. Myrkyllisen fosforin käsiinsä saaminen on tällä hetkellä suhteellisen vaikeaa, joten kaupoissa myytäviä fosforisoivia värejä voi suhteellisen huoletta käyttää. Tosin kaikkien pigmenttien, etenkin jauhemuotoisten, käyttöohjeet kannattaa lukea, sillä vaikka välitöntä hengenvaaraa ei olisikaan, myös monet "tavalliset" väriaineet voivat olla väärin käytettyinä vaarallisia pitemmän päälle.
Fluoresenssimaaleja on sekä näkyviä että näkymättömiä. Näkyvät värit voivat olla minkä tahansa värisiä kirkkaita värejä valkoisessa valossa, mutta pimeässä ne hohtavat hyvin voimakkaasti. Näkymätön maali vaikuttaa päivänvalossa valkoiselta tai läpikuultavalta, mutta mustassa valossa (ultraviolettivalossa) muuttuu värilliseksi sen mukaan, mitä pigmenttiä on käytetty.
Fluoresenssimaalit voidaan jaotella myös toisella tavalla: epäorgaanisiin fluoresoiviin maaleihin, fluoresoiviin valkaisijoihin ja päivänvalossa fluoresoiviin, orgaanisiin materiaaleihin. Viimeksi mainitut materiaalit ovat melko uusia: niitä on löydetty vasta 1900-luvun loppupuolella. Materliaalien orgaanisuus mahdollistaa sen yhdistämisen muihin materiaaleihin, joten niiden käyttöalue on hyvin laaja. Näitä käytetään useissa heijastintuotteissa, liikennemerkeissä ja muoveissa ja aineiden teollinen käyttö on verrattain suurta. Sen sijaan epäorgaanisten fluoresoivien loisteaineiden ongelmana on niiden suhteellisen suuri myrkyllisyys. Monet näistä ovat sinkkisulfidi- tai kadmiumsulfidijohtannaisia, joita saostetaan harvinaisilla maametalleilla. Aineita käytetään jonkin verran turvamerkinnöissä, mutta muuten niiden teollinen käyttö on melko vähäistä. Ensimmäinen keinotekoinen fluoresoiva valkaisija löydettiin 1940 ja sen jälkeen niiden käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti. Niitä käytetään hyvin laajasti sekä tekstiili- että paperiteollisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti