Valkoiset koivut

Kuva: www.inmygarden.org , Sue Sweeney, 2005

Joskus sattumat onnistuvat osumaan oikeisiin ajankohtiin. Mietiskelin aamulla pakkashuurteisen ikkunan edessä, lumivalkeaa talvimaisemaa katsellessani, talvista valko-sini-ruskeaa väripalettia, johon aurinko luo välillä oranssihtavan läikehdinnän. Huolimatta tästä kuusten ajankohdasta jostain syystä mieleeni tulivat koivut valkeine tuohineen ja päädyin työpöytäni ääreen ajatuksenani kirjoittaa jotain valkorunkoisista koivuista. Kuinka ollakaan: aloitin päiväni lukemalla verkosta Tieteen kuvalehteä, jossa heti etusivulla ponkaisi eteeni kysymys: Miksi koivut ovat valkoisia?. Siihen lehti on osannut vastata lyhyesti "Koivun vaalea tuohi hillitsee rungon lämpötilanvaihteluja etenkin kevättalvella ja ehkäisee näin pakkasvaurioita." Linkin takaa löytyy lukemisen arvoinen vähän pidempi selitys asiaan.

Wikipedia puolestaan osaa kertoa näin:

Koivun tuohen valkoinen väri johtuu betuliinista eli koivuhartsista. Betuliinillä (C30H50O2, CAS-numero 473-98-3) on voimakas aseptinen, bakteereja tappava vaikutus, jonka vuoksi se on ollut mielenkiinnon kohteena lääke-, kosmetiikka- ja kemianteollisuudessa.

Koivun latinankielinen suku on Betula. Tai oikeammin Betula ei olekaan alunperin latinaa vaan hepreaa ja tarkoittaa neitsyttä. Lieneekö puun suku saanut nimensä nimenomaan vaaleutensa vuoksi? Valkoinen kun on oleensä liitetty viattomuuteen ja sitä kautta neitsyyteenkin. Koivuun liitetään paljon positiivisia arvoja. Koivu on ollut hyötypuu, jonka tuohesta on saatu kopat selkään matkoille, vasut marjametsälle ja virsut jalkoihin suojaksi ja jonka oksista on saatu vihdat ja vastat saunoihin ympäri maata. Koivun lehdillä voi värjätä voimakasta keltaista väriä ja koivupuusta itsestään on rakennettu hyötykaluja: ennen itse pirtteihin ja nyt isolla rahalla design shoppeihin.

Suomalaisille koivu on aina ollut jossain määrin suomalaisuuden symboli. Sakari Topeliuksen yksi tunnetuimpia satuja, "Koivu ja tähti" sijoittuu isonvihan aikaan ja kertoo Suomesta Venäjälle kaapatun sisaruksen kotimatkasta. Rauduskoivu on Suomen kansallispuu. Vaalea koivupuu on edustanut suomalaisille aina hyvyyttä ja tottahan myös koivun valkoiselle kuorelle on kansalla ollut omia selityksiä. Tässä yksi Tieteen kuvalehden versiosta poikkeava versio :) (SKRA Koivisto, U. Mannonen 1589, 1936):

Vapahtaja kun kulki ennen aikaan täällä maan päällä, niin koivu teki hänelle palveluksen: Se antoi hänelle suojaa kuumaa aurinkoa vastaan. Silloin Vapahtaja siunasi koivun ja antoi sille valkoisen tuohiverhon, että sitä ei aurinko polttaisi eikä pakkanen paleltaisi.

Väliaikatiedotus ja vähän juhlaväreistä

Tarkoituksenani oli tänä vuonna julkaista hieno Colorian "blogijoulukalenteri", jonkun kivan päivittäisen värijutun myötä, mutta haaveeksihan tuo jäi, kun elämä ja työ änkesivät jälleen häiritsemään blogin pitoa. Kevään ja kesän osalta meni hieman kevyemmin, koska saatoin Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan antaman apurahan turvin keskittyä enemmän Colorian sekä Coloriaston kehittämiseen, mutta näin syyskaudella oman elämän painopiste on taas enemmän keskittynyt sinne "oikeisiin töihin". Mutta koska blogin päivittymisestä on jo tiedusteltukin, taidanpa pistää väliaikaviestin: en ole unohtanut Coloriaa blogeineen - enkä Coloriastoakaan - ja eiköhän uusia juttujakin ala taas tulla piakkoin. Muutama on jo työn alla.

Jotain asiantynkääkin: viime vuonna kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota siihen, että Suomessakin yhä useampi joulutoivotus on muuttunut muotoon "Hyvää juhlakautta!" ja tänä vuonna Coloriaan onkin tullut kyselyitä muiden tähän aikaan liittyvien juhlien väreistä ja mikä olisi sovelias värimaailma yleismaailmallista korttia valitessa. Sen kummemmin en ole ehtinyt asiaa kaivelemaan, mutta silmiini osui sattumalta artikkeli Ben Franklin Bridge to adopt many color schemes for December holidays (Gloucester County Times, 30.11.2009), jossa kerrotaan, että The Ben Franklin -silta saa juhlakaudella erivärisiä valaistuksia eri juhliin liittyen. Antaisiko tämä valaistussuunnitelma jotain osviittaa juhliin liitetyistä väreistä:
15-18.12. sininen ja valkoinen / Hanukkah
19-25.12. sekä 28-30.12. punainen ja vihreä / Joulu
26.-27.12. punainen, vihreä ja keltainen / Kwanzaa
31.12. - 1.1. uutta vuotta juhlitaan sateenkaaren väreissä...

Autovärikatsaus

Kuva: DuPont News.

DuPont on jälleen julkaissut maailmanlaajuisen listauksensa suosituimmista autoväreistä - tällä kertaa hopea dominoi listoja. Kai se on todella uskottava, että vaaleanpunaisten rättisitikoiden ja keltaisten kuplien aika taitaa virallisesti olla ohi (...vai onkohan sitä koskaan muualla ollutkaan kuin elokuvissa?)

Sivulla on näkyvissä taulukko, jossa on listattu mantereiden / isojen maiden autojen suosikkivärejä. Alueina ovat Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Japani, Kiina, Intia ja Venäjä. Näistä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa valkoinen, musta ja hopeanvärinen pitävät kolmen kärkeä, eri järjestyksessä tosin. Intiassa hopean ja valkoisen lisäksi suosikkiväriksi listautuu punainen ja Venäjällä hopean ja mustan lisäksi vihreä, joten ehkä on vielä värillisistäkin autoista jotain toivoa. Ja joulun väreissä vielä! Tuo ajankohtaisuutta tähänkin blogaukseen.

Minkähänlaisen vaihtelun Etelä-Amerikka toisi listaan?

DuPont Global Car Color Rankings (4.12.2009)

Väri09-kilpailun satoa

Väri09-kilpailun tarkoitus oli tuoda esille ja edistää suomalaista rakennusten julkisivujen ja sisätilojen värisuunnittelua. Kilpailun järjestävät Suomen Maalarimestariliitto ja Helsingin Maalarimestariyhdistys yhdessä Suomen Messujen kanssa. Kilpailun palkinnot jaettiin reilu kuukausi sitten ja palkittuihin töihin voi käydä tutustumassa projektin blogissa vari09.blogspot.com.

Blogissa on myös paljon muuta tutustumisen arvoista väriasiaa. Erityisesti maininnan arvoisia ovat jutut Väri yhteiskunnallisena vaikuttajana ja Kuvia Tiranasta, jotka valottavat Tiranan pormestarina toimivan arkkitehti/taiteilija Edi Raman visiota kaupunkiympäristön vaikutuksesta yhteiskuntaan ja sitä kautta ihmiseen. Kaunista luettavaa ja riemastuttavia kuvia!

Mustaa valkosipulia

Kuva: Foodista, Wikimedia Commons

Välillä ruoka-asioitakin... Viime vuonna läntisen maailmanvalloituksensa aloittanut (paradoksaalisesta nimestään kärsivä) musta valkosipuli on noussut syksyn trendielintarvikkeeksi myös Suomessa! Kyseessä on tavallinen valkosipuli, jota kypsytetään noin kuukauden ajan. Käymisprosessi muuttaa rakennetta pehmeäksi - ja värin mustaksi. Maku miedontuu sen verran, että mustaa valkosipulia voi kuuleman mukaan popsia sellaisenaan. Minkä musta valkosipuli makunsa voimakkuudessa menettää, sen se ottaa takaisin terveysvaikutuksillaan: mustassa valkosipulissa on kaksi kertaa enemmän antioksidantteja kuin kypsyttämättömässä.

Huolimatta tämän hetken trendikkyydestään ja siitä, että länsimaissa musta valkosipuli on otettu vastaan uutena elintarviketulokkaana, kyseessä on kuitenkin ruokalaji, jolla on idässä pitkät perinteet. Mm. Koreassa, Thaimaassa ja Japanissa musta valkosipuli on ollut keittiöissä tuttu vuosisatojen ajan. Wikipedian mukaan mustaa valkosipulia on käytetty ruoanlaiton lisäksi myös "elinaikaa pidentävien" juomien ainesosana sekä suklaan valmistukseen!

Teemaan liittyviä ruokaohjeita (linkkien kautta) ja uusimpia uutisia voi tsekata mm. englanninkieliseltä aiheelle mustavalkosipulituotteita myyvän Black Garlicin sivuilta osoitteesta: blackgarlic.com

Väriteorian päivä: Väri rakennetussa ympäristössä 20.11.2009

VÄRI RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ - COLOUR IN THE URBAN ENVIRONMENT 20.11.2009

Väriteorian päivä Turussa nuorisokeskus Vimman tiloissa (Aurakatu 16) on tarkoitettu rakennetun ympäristön väreistä kiinnostuneille suunnittelijoille, konservaattoreille, tutkijoille, maalausalan yrityksille ja alojen opiskelijoille sekä aiheesta muuten kiinnostuneille.

Tilaisuus on maksuton, mutta osallistujien määrä on rajoitettu luentotilan vuoksi.

Tilaisuuden järjestää Turun ammattikorkeakoulun Tekniikka, ympäristö ja talous -tulosalueen Restaurointikeskus Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston myöntämän apurahan avulla.

Yhteistyökumppaneina ovat Suomen Väriyhdistys SVY ry sekä Suomen Arkkitehtiliiton paikallisosasto Turku - SAFA.

Ilmoittautumiset 17.11.2009 mennessä numeroon 040 7539 309 Rokka tai janne.rokka(at)turkuamk.fi

Ohjelma:
Ilmoittautuminen ja aamukahvi 8.30 - 9.00
Lounastauko 12.00 - 13.00
Kahvitauko iltapäivällä
Luentojen jälkeen korjaustyön värityksen esittelykierros rakennuksessa n. 16.00 -17.00

Luennoitsijat aamupäivällä:

Harald Arnkil:
Väri, valo, tila
Lehtori, TaiK, Suomen Väriyhdistys SVY ry, puheenjohtaja

Pentti Pietarila:
Rakennusten maalaamisen väriperinne
Rakennuskonservaattori

Marje Tammert, Viro:
Kuka sanoo talojemme värin
Doctoral Student, Restoration Dept of Art Academy

Luennoitsijat iltapäivällä:

Karin Fridell Anter, Ruotsi:
Colours of Nature, Colour tradition and results regarding the relationship between inherent and perceived colour
PhD, Architect SAR / MSA

Pentti Kareoja:
Värit nykyarkkitehtuurissa
Arkkitehti SAFA, professori, TaiK

Vimman korjaustyön värityksen esittely:
Tiitta Itkonen: (VÄRI07 -palkinto)
Arkkitehti, SAFA. Lpr-arkkitehdit

Järjestäjien yhteystiedot:
Caterina Casagrande-Mäkelä
Arkkitehti, SAFA, gsm: 050 5909 223
caterina.casagrande-makela(at)cc-m.fi

Ulla Seppälä-Kavén Turun ammattikorkeakoulu, gsm: 044 9072138 ulla.seppala-kaven@turkuamk.fi

Markku Hyvönen Turun ammattikorkeakoulu, gsm: 050 5985 911 markku.hyvonen@turkuamk.fi

Elämää Oaxacasta

Syksyinen sekä innon että vähän kateudenkin aiheeni on ollut ystäväni Ullan lähtö residenssiin Oaxacaan. Ulla lähti viime viikolla ja ehti jo aloitaa bloginsa, josta löytyy Meksikon kuulumisia kuvin ja sanoin kerrottuna. Veikkaanpa, että värit ja värjäys tulevat olemaan isona osana tässäkin blogissa, vaikka kyllä jo noiden lämpimien vuoristomaisemien katselu itsessäänkin houkuttaa lukemaan...

varikaselamani.blogspot.com

Colour: Design & Creativity

Verkkolehti Colour: Design & Creativity on julkaissut verkossa äskettäin (päivämäärästä huolimatta) uuden artikkelin: Influence of Background on the Colour Appearance of Images by Alain Trèmeau, Rafaël Nicolas and Eric Dinet.

Verkkolehti jatkaa juttujen julkaisua vähitellen, joten stay tuned.

Lehti löytyy osoitteesta www.colour-journal.org

Words and thoughts told with color.

Eduardo Moraisin minidokumentti väreistä, Words and thoughts told with color, on todella kaunista katseltavaa harmaan syyspäivän keskellä. Video on saanut useita palkintoja.

Tänään vaaleanpunaisiin!

Roosa nauha -syöpäsäätiö järjestää tänään Pukeudu Pinkkiin -päivän, josta kerrotaan säätiön sivuilla näin:

Perjantaina 23.10. vietetään Pukeudu Pinkkiin -päivää, jolloin jokainen voi tehdä lahjoituksen Roosa nauha -rahastoon rohkaisuksi ja tueksi kaikille, joita rintasyöpä koskettaa. Mitä useampi osallistuu tempaukseen lahjoittamalla ja pukeutumalla, sitä parempaan tulokseen pääsemme ja sitä useammalle annamme toivoa! Jokainen lahjoitus auttaa!

Säätiön järjestämä ”Paluu arkeen ja unelmiin” -teemainen näyttely on esillä Lasipalatsin Roosa nauha galleriassa vielä tänään 23.10. ja huomenna 24.10.klo 12-18 (Lasipalatsi, Mannerheimintie 22-24, Helsinki). Näyttelyssä on esillä mm. Stefan Bremerin Onerva Utriaisesta ottamia rintasyöpäaiheisia valokuvia.

Lisätietoa säätiöstä sekä kampanjasta: www.cancer.fi/roosanauha

Valkoinen lippu

Kuva: Jan Jacobsen

Valkoisen lipun käyttämisestä tulee Coloriaan jatkuvasti kysymyksiä, mutta valitettavasti täydentäviä vastauksia ei kysymyksiin tunnu kunnolla löytyvän...

Valkoisen lipun nostaminen sotatantereella ei ole suinkaan tarkoittanut aina antautumista, kuten valkoisen lipun näyttäminen nykyään useimmiten käsitetään. Taistelukentällä sen nostaminen on alunperin tarkoittanut tulitauon pyytämistä sekä neuvottelupyyntöä ja valkoinen lippu on ollut merkkinä aseettomuudesta. Aseetonta valkoista lippua kantavaa ei ole saanut ampua eikä myöskään hän saa ampua. Valkoinen lippu antautumisen merkkinä on sisällytetty Geneven sopimukseen. Valkoisen lipun käyttämisen historia on pitkä, mutta tarkka alkuperä hämärän peitossa. Wikipedian mukaan roomalainen historioitsija Tacitus mainitsi valkoisen lipun käyttämisen antautumismerkityksessä jo vuonna 109. Valkoisia lippuja on käytetty antautumisen merkiksi myös muinaisessa Kiinassa samalla aikakaudella, Han-dynastian aikoihin. Lippujen historiaa käsittelevissä verkkokeskusteluissa - useammassa paikassa, mutta ilman lähdemainintoja - on mainittu lippujen käytöstä Intiassa ja Kiinassa jo varhain, mutta viitataan samalla valkoiseen lippuun sovinnon merkkinä vasta 1542. Valkoinen lippu on kuitenkin tunnettu sellaisenaan Kiinassa kauan: ensimmäisten lippua käsittelevien kirjallisten mainintojen joukkoon kuuluu tarina kiinalaisesta Zhou-dynastian (1066 eaa.–221 eaa.) perustajasta, jonka edellä kannettiin aina valkoista lippua.

Nykyisin rauhan lipuksi käsitetyn valkoisen lipun alla on myös sodittu. Ranskassa valkoinen lippu oli kuninkaallisten symbolina jo 1600-luvulta lähtien. Valkoista lippua käytettiin myös sotilaallisena symbolina ja mm. Amerikan itsenäisyyssodassa taistelevat ranskalaiset joukot sotivat valkoisen lipun alla. Suomessa, vuonna 1918, huhtikuun kuudentena puoli yhdeksältä aamulla valkoinen lippu nousi Tampereen Pyynikin näkötorniin kansalaissodan voitonmerkkinä: valkoiset olivat ottaneet voiton punaisista.

Linkkivinkki: Värjääjän Päiväkirja

Eila on Kulttuuri-osuuskunta Kide -nimisen käsityöläis-osuuskunnan jäsen ja hänen tuotteitaan ovat luonnonväreillä värjätyt langat ja kudotut/neulotut tekstiilit, käsinsidotut kirjat ja käsintehdyt kortit, laukut, tyynyt ym.

Eila on avannut lokakuussa oman Värjääjän Päiväkirja -bloginsa, joka löytyy osoitteesta journalofadyer.blogspot.com

Alku lupaa hyvää lukemista tulevillekin päiville!

Geeneillä aikaansaatu värinäkö

Coloria ja Coloriasto-sivustot ovat olleet pari kuukautta muiden töiden vuoksi hiljaiselossa, mutta mielenkiinnolla olen seuraillut maailmalta kantautuvia väriuutisia. Lyhyessä ajassa kansainvälisissä lehdissä on julkaistu paljon väriin liittyviä tiedepläjäyksiä, joista mielestäni mielenkiintoisin oli syyskuun puolenvälin tienoilla julkaistu uutinen värillisestä geenileikistä, jossa kahden aikuisen värisokean apinan, Daltonin ja Samin, värinäkö kyettiin korjaamaan geenejä fiksaamalla. Kaikki saimiriapinaurokset syntyvät värisokeina: ne kykenevät erottamaan vain keltaisen ja sinisen. Saimirinaaraat sen sijaan erottavat näiden lisäksi myös punaisen ja vihreän.



Colour blindness corrected by gene therapy (Nature News 16.9.2009)

Perinnemestari

Televisiosta 8.10. TV1:ltä tulleen Perinnemestari-ohjelman aiheena oli ulkomaalaus. Ohjelma on katsottavissa YLEn Areenalta 7.11.2009 klo 17.30 saakka.

http://areena.yle.fi/video/469208

Perehdytään ulkomaalaukseen. Seinä ei kestääkseen tarvitse maalia, mutta asukkaille se on suuri intohimo. Näemme mm. kuinka keltamultaa keitetään. Ohjaus Hannu Oksanen, Tuotanto Mediatehdas Dakar Oy.

Areenasta löytyy myös muita Perinnemestari-ohjelman jaksoja: http://areena.yle.fi/haku//uusimmat/hakusana/perinnemestari

Uutta yrittäjyyttä luonnon väreillä

Joensuun yliopiston biotieteellinen tiedekunta ja Kuopion yliopiston Biotieteen laitos järjestävät Uutta yrittäjyyttä luonnon väreillä -koulutuspäivän Kaavilla 20.10.2009. Tilaisuudessa kerrotaan vanhaa ja uutta luonnonväreistä sekä visioidaan minkälaisia yrittämisen mahdollisuuksia luonnon väriaineet tarjoavat. Koulutustilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset 14.10.2009 mennessä.

Lue lisää http://www.luontoyrittaja.net/8_915.html

Värjäyshistorian interaktiivinen aikajana

Päivän linkkivinkki johdattaa värjäyshistorian pariin. Colour Experience -sivuston värjäysaikajana olisi ollut vielä monin kerroin kiinnostavampi erilaisin kuvituksin ja täydemmällä sisällöllä, mutta kyllä tästä jo jonkin aikaa verkossa olleesta sivustosta tutkimisen ja löytämisen makua ainakin kertavierailuksi.
http://www.colour-experience.org/flash/timeline.swf

Colorian kokkauspalsta: Vihreät kasvikset

Joskus vanhoista kirjoista löytyy pieniä faktoideja, jotka ovat varmaan tuttuja nykyajankin ihmisille, mutta ehkäpä niitä ei vain tule ajatelleeksi sen enempää. Ystäväni huomasi työkoneellani pienen tekstinpätkän ja ruoanlaitosta kiinnostuneena kotikokkina innostui suuresti pienestä tiedosta, jota ei ollut tiennyt. Teksti oli valkaisua koskevasta artikkelista kirjasta A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines; containing A Clear Exposition of Their Principles and Practice (New York: D Appleton & company 1847) (artikkeleita kirjasta julkaistaan Coloriastossa syksyn 2009 aikana):

It is on this principle that a cook acts in the culinary art, when the green color of vegetables is intended to be preserved: in place of putting them into water when cold, they are kept back until the water is boiling; because it is well known that, in the former case, the green color would be entirely extracted, whereas, when the vegetables are not infused until the water is boiling, the color is completely preserved or fixed.

Eli kun vihreät kasvikset laitetaan kiehuvaan veteen (eikä kylmään veteen, jota lämmitetään), ne säilyttävät vihreän värinsä. Toimii kuulemma mm. parsakaaleihin ja muihin kaaleihin, jotka muuten helposti muuttuvat keitettäessä kellertäviksi.

Harmaaksi yhdessä yössä?

Monet ihmiset ovat väittäneet harmaantuneensa yhdessä yössä tai todistaneensa ilmiötä ja yleisesti uskotaankin, että shokki tai trauma voi aiheuttaa niin kovan reaktion elimistössä, että hiukset harmaantuvat "yhdessä yössä". Tiede ei tähän usko, mutta harmaantuneita tarinoita on monia.

Intiassa kohoaa satumainen Taj Mahalin palatsi, jonka keisari Shah Jahan rakennutti suuresti rakastamansa vaimonsa muistoksi. Monille Taj Mahal on elämää suuremman rakkauden symboli ja sitä se oli kertoman mukaan myös rakennuttajalleen. Kerrotaan, että keisari koki vaimonsa kuoleman niin raskaasti, että vaimonsa kuolemaa seuraavana yönä hänen hiuksensa muuttuivat harmaiksi. Tämän kerrotaan tapahtuneen vuonna 1631. (Taj Mahaliin liittyy myös toinen väriä hipova tarina: Hohtavan valkoista palatsia rakennettiin tauotta kaksikymmentä vuotta vuodesta 1632 vuoteen 1652. Keisari suunnitteli rakentavansa itselleen identtisen - mutta mustan - palatsin toiselle puolelle Yamuna-jokea, mutta hanke ei koskaan toteutunut.)

Toinen kuuluisa tarina harmaista hiuksista sijoittuu seuraavalle vuosisadalle. Legendan mukaan Marie Antoinetten hiukset muuttuivat valkoisiksi hänen teloitustaan edeltävänä yönä.

Joskus harmaahiuksiset tarinat saavat hyvin karmivia piirteitä, kuten 1959 tapahtunut Dyatlovin tapaus. Tuolloin yhdeksän hiihtäjää kuoli oudoissa olosuhteissa Uralilla. Hiihtäjät olivat paenneet keskellä yötä teltoistaan 30 asteen pakkaseen puolipukeissaan ja ottamatta mukaan mitään tavaroitaan - joten lähtö oli ollut nopea. Hiihtäjistä kolmella oli selittämättömiä kuolemaan johtavia vammoja ja loput kuusi kuolivat hypotermiaan. Alueelta ei myöhemmissä etsinnöissä löydetty muiden ihmisten jälkiä. Kerrotaan, että myöhemmin miesten omaiset väittivät, että miehillä oli oudon oranssi iho ja harmaat hiukset.

Hiusten yllättävään harmaantumiseen tiede ei usko, mutta on olemassa tila nimeltä Alopecia areata, Alopecia tunnetaan suomeksi nimellä pälvikalju. Alueellinen kaljuuntuminen johtaa yleensä täydelliseen hiusten puutteeseen ja jossain tapauksissa karvoitus lähtee myös muilta alueilta - joillakin saattavat lähteä mm. silmäripset. Joissakin sen muodoissa tauti vaikuttaa ensin pigmentoituneisiin karvoihin, kuten paksumpiin, tummempiin hiuksiin, jotka lakkaavat kasvavasta. Jäljelle jäävät valkoiset tai harmaat hiukset, joissa ei ole pigmenttiä, jolloin syntyy vaikutus nopeasta harmaantumisesta.

Vaikka yhden yön aikana harmaantumisen mahdollisuutta pidetään hyvin pienenä, ei ole täysin poissuljettua, etteivätkö stressihormonit saattaisi vaikuttaa harmaantumiseen. Keskustelu velloo valtoimenaan, mutta suoraa linkkiä ei ole vielä löydetty. Baltimoressa sijaitsevan Sinain sairaalan johtaja Tyler Cymet totesi potilaittensa joukossa tehdyn pienen tutkimuksen perusteella, että ihmiset, jotka ovat olleet stressaantuneina kahdesta kolmeen vuoteen kertoivat myös harmaantuneensa aiemmin.

Fact or Fiction?: Stress Causes Gray Hair (Coco Ballantyne, Scientific American 24.10.2007)

Auringonlaskun värit

[Ron Almog, Zebulun, Herzliya, Israel]

Auringonlaskun värit johtuvat valon sironnasta: ilmakehän pienet molekyylit ja muut hiukkaset hajottavat valon, eli muuttavat valon kulkusuuntaa. Koska molekyylit ovat valon aallonpituutta pienempiä, sironta tapahtuu tasaisesti ja valo kulkeutuu kaikkialle. Siksi ilma vaikuttaa läpinäkyvältä eikä värilliseltä. Sama valon sironta vaikuttaa myös siihen, millaiselta taivas näyttää poutasäällä. Lyhyen aallonpituuden värit sininen ja violetti siroavat ilmassa enemmän kuin muut - siksi seesteisenä päivänä, kun valo tulee ylhäältä, taivas vaikuttaa siniseltä. Auringonlaskun aikaan puolestaan auringon ja sen katsojan välinen matka on kaikkein pisin: valo kulkee pidemmän matkan horisontista, jolloin lyhyemmät valonsäteet häviävät näkyvistä. Pisimmän aallonpituuden väri, punainen, jää viimeisenä näkyviin.

Kansat ympäri maailmaa ovat pitäneet voimakasvärisiä auringonnousuja tai -laskuja enteinä tai niihin on liittynyt muuten vain erilaisia uskomuksia. Useassa paikassa voimakkaan punainen taivas on koettu pelottavana merkkinä. Suomessa voimakkaan punaisen auringonlaskun on uskottu mm. ennustavan rajuilmaa seuraavaksi päiväksi. Ympäri maailmaa on melko yleisesti uskottu, että punainen auringonlasku tai -nousu tai punainen taivas merkitsevät myrskyä. Vanha runo sanoo:

Red sky at morning
sailors take warning
Red sky at night
sailors delight.

Tällaisiset vanhat uskomukset osuvat yllättävän usein oikeaan. On mm. arveltu, että jos ilmassa on normaalia enemmän kosteutta (kuten nousevan myrskyn alla) auringon valo tulee punaisempana.

What Determines Sky's Colors At Sunrise And Sunset? (ScienceDaily 15.89.2007)
Ursa: Ilmakehän valot ja värit

Jenny Deanin villi väri

Sattumalta törmäsin netissä Jenny Deanin sivustolle , jossa tämä suhteellisen kuulu värikirjailija (omien sanojensa mukaan värjäri, kehrääjä, neuloja ja yleensäkin tekstiilientusiasti) pitää myös omaa blogiaan: Jenny Dean's Wild Colour

Ylläri, ylläri: kukas muu siellä onkaan yhtenä Jennyn linkkilistalla, ellei oma värjäysgurumme Leena Riihelä!

Mustaa melankoliaa ja sapekkaita juttuja

Vastaanpa yhdellä iskulla useampaan Coloriaan tulleeseen kysymykseen. Koska ei ole aivan ydinosaamistani, joku täydentäköön halutessaan.

Sappiväriaineet ovat elimistön kuona-aineita ja niistä aiheutuu sekä sapen että ulosteiden väri. Ne muodostuvat hemoglobiinin (verenpuna) ja myoglobiinin (lihaspuna) hajoamistuotteena sapessa. Esimerkiksi punaruskea bilirubiini muodostuu punasolujen hajoamisen myötä; käytännössä värin aiheuttaa veressä oleva rauta. Virtsan värjäävä kellanruskea urokromi on alkujaan hemoglobiinin hajoamistuote.

Alakuloisuutta tai epämääräistä masennusta merkitsevä sana melankolia tarkoittaa sananmukaisesti mustaa sappea (kreikaksi melas= musta, kholee=sappi). Alkujaan melankoliaa on pidetty synkkämielisenä mielisairautena, joka aiheitui mustan sapen ylituotannosta. Tämä ajattelutapa perustui humoraali- eli nelinesteoppiin, joka yritti selittää sairaudet elimistön neljän "perusnesteen" (veri, keltainen ja musta sappi ja lima) suhteellisten määrien epätasapainona. Perusnesteet vastasivat Galenoksen neljää temperamenttia: sangviininen (vallitsevana aineena veri), koleerinen (sappi), melankolinen (musta sappi) ja flegmaattinen (lima). Mielenkiintoista on, että tämä ajattelutapa oli voimassa kauan ja sen kaikuja näkyy edelleenkin vaihtoehtolääketieteessä - vaikka mustaa sappea ei ole oikeasti olemassakaan. Kreikkalaiset olivat havainneet pernan keskellä tummaa nestettä, jonka vasta paljon myöhemmin todettiin muodostuvan veren punasolujen hajoamisen seurauksena.

Arno Forsius on kirjoittanut humoraaliopista varsin kattavan artikkelin, jossa on kerrottu myös, miten noihin neljään perusaineeseen onnistuttiin yhdistämään myös neljä elementtiä (maa, tuli, vesi, ilma), planeetat, vuodenajat, värit...

HandEye

Natural Dyesin listalta löysin tiedon uudesta HandEye-lehdestä. Kesällä 2009 ilmestyneen lehden teemana on Afrikka. Useammatkin jutut ovat värikkäitä, mutta tässä kermana kolme indigonsinistä juttua:
Birgitta de Vos: Benin Blues - Ancient techniques color the modern world
Michele Wipplinger: Inside Indigo - The beginning of Blue ja
Keith Recker: Get blue at home: do it yourself indigo - Natural dye master Michele Wipplinger shares her indigo recipe with HAND/EYE readers

Lehden kotisivu osoitteessa: www.handeyemagazine.com

Ravunpunainen

[Kuva: Oren Shai]

Lisää veden- ja merenelävistä ja väreistä. Näin ravustuskaudella tulee Coloriaan vuosittain vähintään yksi kysymys keitetyn ravun punaisesta väristä. Ravun punainen väri on astaksantiini-nimistä punaista karotenoidiväriainetta. Kun rapu vielä elää, väriaine on sitoutuneena ravun kuoren proteiineihin, mutta kun rapu heitetään kiehuvaan veteen, se muuttuu hetkessä punaiseksi, koska astaksantiini eroaa nopeasti proteiinista. Samaa astaksantiiniväriä löytyy myös muista merenelävistä, mm. edellisessä jutussa mainitusta kultakalasta ja esimerkiksi lohesta ja lohenmädistä. Punaisia väriaineita on eläimissä myös muita, mutta yleensä punaisen astaksantiinin erottaa aika hyvin siitä, että se säilyttää punertavan värinsä vielä kuumennettaessakin. Esimerkiksi tonnikalan myoglobiini-pigmentin värjäämä punainen liha muuttuu kypsennettäessä vaaleaksi.

Kuinka ollakaan, valmistellessani vanhoista resepteistä kertovaa luentoani Värjäripäiville, löysin Innsbruckin käsikirjoituksesta (n. 1330) seuraavan ohjeen:

Punaista. Ota rapuja, keitä hyvin ja heitä pois kaikki kuoria lukuunottamatta. Jauha hyvin, ja siilaa kankaan läpi ja sekoita hyvin alunan kanssa, silloin tulee väri punaiseksi; jos halutaan tehdä tummempaa lisätään siihen espanjanvihreää.

En ole kokeillut. Jos jollakin on rapukekkerit ja haluaa kokeilla, näkisin mielelläni, millaista jälkeä tulee!

Kultakalojen kimallus

[Kuvassa: Ryukin goldfish, Plate XIX in: Goldfish and Their Culture in Japan, by Shinnosuke Matsubara. Bulletin of the Bureau of Fisheries, Vol. XXVIII 1908, Part I. P. 397.]

Luonto-ohjelmien katsominen kannattaa - aina oppii jotain uutta. Tällä kertaa tämän:
1. Kultakaloja on muunkin värisiä kuin "kullanvärisiä" ja punaisia - niitä on myös mm. sinisiä.
2. Kultakalat saavat värinsä auringosta.

Kultakalojen värisolut, kromatoforit, muodostavat valoa heijastavia pigmenttejä. Itseasiassa kultakalat voivat muuttaa väriään saamansa valospektrin mukaan. Kalan perusväri määräytyy sen mukaan, mitä pigmenttejä sen soluissa on. Kultakala on kuitenkin valosta riippuvainen: pimeässä yönsä viettävät kalat ovat vaaleampia aamulla ja jos niitä pidetään pimeässä kauan, ne menettävät värinsä täysin. Kultakalat eivät ole mikään ihmepoikkeus kalamaailmassa, vaan löytyy myös useita muita kaloja, joiden väri vaihtelee olosuhteista riippuen. Jotkut kalat ovat jopa öisin eri värisiä kuin päivisin. Myös ravinnolla on merkitystä kalojen väriin. Perussääntönä voisi sanoa: mitä terveempi kala, sen voimakkaamman värinen.

Wikipediasta luin, että alkujaan kultakalat on jalostettu karpeista. Kiinassa Tang-dynastian aikaan (618–907) oli suosittua kasvattaa karppeja koristelammissa ja jotkut näistä karpeista näyttivät keltaoransseilta perinteisen hopeaisen värityksen sijaan. Alunperin kyseessä oli luonnollinen mutaatio, mutta ihmiset alkoivat kasvattaa näitä kultaan vivahtavia karppeja hopeakiiltoisten sijaan. Vuonna 1162 Song-dynastian krisarinna määräsi rakennettavaksi lammen, johon oli kerätty punaisia ja kullanvärisiä karppeja. Kiinassa ja vähän myöhemmin Japanissa kalojen jalostus jatkui ja lopulta vuonna 1611 kultakalat tuotiin ensi kerran Portugaliin, josta ne levisivät muualle Eurooppaan. 1600-luvun etelä-Euroopassa kultakaloja arvostettiin suuresti niiden jalon ja onnea symbolisoivan värityksen vuoksi.

Bristolin akvaarioharrastajien kultakalasivulta löytyy kattavan perustiedon lisäksi myös kultakalan historian aikajana ja tarkempaa tietoa kalan pigmenteistä!

Kielileikkejä

On jo pitkään mietitty sitä, kuinka paljon värien nimeäminen - ja kieli yleensäkin - vaikuttaa siihen, millaisena näemme värit.

Esimerkiksi venäläiset, joiden kielessä on kaksi eri sanaa siniselle (vaaleansininen goluboi ja (tumman)sininen sinii käsitetään aivan erillisiksi väreiksi; goluboi merkitsee myös homoseksuaalia), kun taas useimmissa kielissä on vain yksi "sininen", jota sitten määritellään tummaksi, vaaleaksi, vihertäväksi tai punertavaksi, jne. Unkarissa puolestaan on kaksi eri sanaa punaiselle - ja niitä käytetään eri merkityksissä. Espanjankielessä sana colorado merkitsee tietynsävyistä kirkkaan- tai tiilenpunaista, joskin joissakin espanjankielisissä kulttuureissa se tarkoittaa yleensäkin punaista ja sitä käytetään rojon sijaan.

Vastaavasti monista kielistä puuttuu värejä omaan kieleemme verrattuna. Monissa kielissä ei ole nimetty lainkaan sinistä ja vihreää, tai ne on niputettu yhteen, kuten oli muinoin kreikan kielessä, jossa sana chloros viittasi molempiin. Lisäksi muinaisissa kreikankielessä ja japaninkielessä ei ollut nimiä ruskealle (nykykreikassa kahvinvärinen kafe ja -japanissa teenvärinen chairono) eikä harmaalle (nykykreikassa grizos ja -japanissa rotanvärinen nezumi-iro; korjatkaa, jos olen väärässä). Liberiassa puhutussa bassakielessä on vain kaksi väritermiä: hui, joka kattaa vihreän, sinisen ja violetin, sekä ziza, joka puolestaan tarkoittaa kaikkea punaista, keltaista ja oranssia. Ghanan twi-kielessä vedetään vielä suuremmalla kielihaitarilla: valkoisen (fufu) ja mustan ( tum-tum) lisäksi muut värit katetaan yleisesti sanalla kaw-kaw.

Se, ettei värejä ole nimetty tai niille ei ole "omaa nimeä", ei kuitenkaan tarkoita itsestään selvästi sitä, etteivätkö kielen puhujat itse erottaisi värejä. Englanninkielen maroon (kastanjanruskea, tai oikeammin sävynä rusehtavan punainen) tai teal (tummahko turkoosi) eivät ole varsinaisia perusvärisanoja englanninkielessä, mutta kuitenkin osa jokapäiväistä sanastoa. Huolimatta siitä, että suomalaisilla ei ole ikiomia väritermejään moisille väreille, ei tarkoita sitä, etteivätkö suomalaiset erottaisi ko. värejä lainkaan. Yleensä tällaisessa tapauksessa värinimi saadaan kuten kreikan ja japanin ruskea, kahvin- tai teenvärinen - nimeällä siis väri jonkin objektin mukaan.

Kieli voi kuitenkin ohjata näkemistä. Vielä 1970-luvun tutkimuksissa todettiin, ettei kieli vaikuta värien näkemiseen, mutta parin viime vuosikymmenen aikana tehdyt tutkimukset osoittavat toisin: kielellisesti opittu kategorisointi voi vakuttaa ihmisten tapaan vastaanottaa värejä ja muotoja. Muutaman vuoden takaisessa testissä venäjän- ja englanninkieliset valitsivat kolmesta väristä kaksi samanväristä ja tässä testissä venäläiset havaitsivat vaalean- ja tummansinisistä yhdistelmistä värit nopeammin. Englanninkieliset havaitsivat värit yhtä nopeasti riippumatta väriyhdistelmästä.

Lisää aiheesta:
How Does Our Language Shape The Way We Think? (Lera Boroditsky 12.6.2009, Edge.org)
The Colour of Words (28.6.1996 WorldWideWords.org)
Nathan Witthoft & Jonathan Winawer & Lisa Wu & Michael Frank & Alex Wade & Lera Boroditsky: Russian blues reveal effects of language on color discrimination | PNAS pnas.org

PNASin sivuilla on loistava kokoelma aihetta sivuavia artikkeleita / tutkimustuloksia!

Teemalle! Väritelkkari!

Televisiokanava Teema hellii väriystävien mieliä kolmiosaisella tiededokumentilla Värien maailma - ja ensimmäinen osa tulee tänään!. Kopioinpa tähän ronskisti tiedot Teeman sivuilta:

Torstaina 30.7.2009 klo 21.00, uusinta su klo 16.15
Tiededokumentti: Värien maailma
Miten kyky erottaa värejä on kehittynyt ihmiselle ja muille lajeille? Aivot ottavat koko ajan vastaan tietoa ympäröivästä maailmasta ja myös värit voivat sisältää tärkeää informaatiota.

Torstaina 6.8.2009 klo 21.00, uusinta su klo 16.15
Tiededokumentti: Värien maailma
Osa 2/3: Kuinka värejä tehdään? Vuosituhansien ajan ihmiset ovat etsineet luonnosta aineksia värjätäkseen tai maalatakseen haluamiaan kohteita tietyn värisiksi. Tekniikan oppiminen on ollut kovan työn takana.

Torstaina 13.8.2009 klo 21.00, uusinta su klo 16.15
Tiededokumentti: Värien maailma
Osa 3/3: Värien kieli. Värien symbolikieli vaihtelee kulttuurista toiseen ja myös aikakausittain, mutta millaisia viestejä ja merkityksiä väreihin kätkeytyy?

Tätä sarjaa on onneksi miltei mahdoton missata: jos unohtaa katsoa sekä ensimmäisen esityksen että uusinnan, tiededokumentit ovat saatavilla jonkin aikaa myös YLEn Areenasta.

Lisätietoa Teeman sivuilta: www.yle.fi/teema/tiede/tiededok

Keltainen arkku

Niin hää- kuin hautajaisväreistä ja värien käytön etiketistä eri juhlatilanteissa tulee silloin tällöin kyselyitä Coloriaan, mutta olen tyytynyt ohjailemaan kysyjiä toisaalle, koska en ole millään muodoin asiantuntija värien käytössä erilaisissa juhla- tai virallisissa tilanteissa. Huomiotani on kuitenkin jo aiemmin kiinnittänyt kysymykset keltaisen käytöstä hautajaisissa: keltaisia vaatteita kukaan ei ole (käsittääkseni) ollut päälleen laittamassa, mutta kysymykset ovat lähinnä koskeneet keltaisia kukkia tai nauhoja. Tämä ihmetyttävä keltainen väri muistui mieleeni, kun törmäsin seuraavaan vanhaan lainaukseen, jossa puhutaan lakastuneen lehden värisestä keltaisesta lapsen arkusta.

Vanhat kovat tavat kyllä kielsivät nuorten mies- ja naispuolten toisiansa tapaamasta mutta kuitenkin oli tiloja, jossa se taisi tapahtua. Niitten luvussa oli ruumiin koristusten valmistukset. Tapa oli sellainen, että kunnes joku lapsi kuoli, niin oli kummien hankkiminen koko puvun ja koristukset. Varsinkin oli se neiti-kummin velvollisuus. Pieni ruumis käärittiin hienoihin valkosiin vaatteihin. Pojille pantiin vehreästä silkki-langasta tehty ruunu päähän, samoin koristettu keppi käteen ja kirstun kannelle seppele. Tytöille seppel-ruunu päähän, samallainen kirstun kannelle, kukka-oksa käteen ja pieni valkonen silkki-röijy puvuksi. Kirstun väri tavallisesti oli keltanen, samoin kun lakastuneen lehden.

Nuoret neiti-kummit kokosivat aina silloin ystäviänsä kokoon auttamaan koristuksia valmistamaan. Siinä työssä valvottiin yö.

Silloin nuoret herrat, melkein aina veljet ja sukulaiset, vanhan luvallisen tavan mukaan saivat olla sen ajan tyttöjen seurassa ja tällaista tilaa ei milloinkaan heitetty käyttämättä. Silloinpa kuolemaa ei suinkaan muistettu. Naureskellen, iloiten ja tarinoiten tehtiin ruumiin ruunuja, mutta niitten seuraus oli hyvin usein morsius-ruunu, jonka asian väli-puhe monasti näissä tiloissa tehtiin.

- Sara Wacklin: Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1–3. 21. Ruumiin koristukset. Suomentanut J. Aulén. G. W. Edlund, Helsinki 1872–1876.

Väriä kännyyn: Ben

Vähän tuotemainontaa tähän väliin. Itse en ole iPhonen ylpeä omistaja (enkä edes omistaja ilman ylpeyttä), mutta ajoittain toivon, että olisin. Edellisen kerran ajatus kävi mielessäni, kun tutustuin verkossa sen okariinosovellukseen, Smulen Ocarinaan. Ohjelma muuttaa iPhonen puhallinsoittimeksi: paitsi että voi itse soitella, sen avulla voi myös seurata muiden soittoa voi seurata ympäri maailmaa. Tällä kertaa lievän omistuskateuden aiheena on amerikkalaisen maalivalmistajan, Benjamin Mooren Ben-sovellus, jossa voi napata kuvan ja muutaa se värimalleiksi. Tietenkin sitten moisten iPhone-värimallien kanssa voi mennä Benjamin Moore -kauppaan ostamaan juuri sopivan värin oikean valokuvan inspiroimana. Periaatteessahan saman voi tehdä tavallisella kameralla ja Photoshopilla, mutta jotenkin houkuttelee suuresti ajatus siitä, että voisi kulkea lempivärikirjasto taskussaan.

Ja tosiaan: tämähän on ilmainen. IPhonen omistajat voivat mennä Applen AppStoreen, etsiä hakusanalla Ben ja ladata sieltä ohjelman maksutta. Hyvät ja huonot voi tilittää tämän entryn kommenteissa.

The ben® Color Capture™ app for iPhone® / Catch-a-color (ja kirjastossa olevat nappaavat äänet pois tai pistävät kuulokkeet päähänsä: on videota ja musiikkia :) )

Porkkanan väri

Listatessani juuri Mitä väristä mieleen?-kyselyn vastauksia, oranssin kohdalla porkkana on hyvänä kolmosena auringon ja lämmön jälkeen. Porkkana on melko vanha viljelykasvi ja sillä oli jo varhain merkitystä ravintokasvina ja lääkekasvina. Porkkanaa uskotaan viljellyn Afganistanin tienoilla jo 900-luvulla ja mm. Espanjassa porkkanaa alettiin viljellä viimeistään 1100-luvulla - todennäköisemmin myös muualla Välimeren lähettyvillä. Mutta alun alkaen porkkana ei ollut oranssi: aivan ensimmäiset porkkanat olivat keltaisia ja purppuraisia ("mustia"), sen jälkeen ilmeistyivät punaiset ja myöhemmin valkoiset porkkanat. Keskiajan Euroopassa suosituin oli keltainen porkkana.

On kerrottu, että meidän tuntemamme oranssi porkkana kehitettiin Hollannissa 1500- 1600-luvuilla. Hollantilaiset Hoornin kaupungin ja sen lähialueiden porkkanat (Horenshce Wortelen) olivat kuuluja Amsterdamin markkinoilla jo 1610, mutta ensimmäinen kirjallinen kuvaus Hoornin oransseista porkkanoista on vuodelta 1721. Voi olla, että oransseja porkkanoita on ollut olemassa jo aiemmin: muun muassa vanhat bysanttilaiset piirrokset 500-luvulta kuvaavat oranssiksi tulkittavaa porkkanaa. Kaikki nykyiset, karoteenia sisältävät porkkanat juontavat oranssit juurensa kuitenkin tuonne Hoornin kaupungin oranssiin porkkanasatoon kolmen sadan vuoden päähän.

Suomeen porkkanat saapuivat 1700-luvulla, mutta keltaisina ja punaisina: vasta seuraavalla vuosisadalla yleistyivät oranssit porkkanat. Philip Miller kertoo 1700-luvulla ilmestyneessä puutarhasanakirjassaan, kuinka oranssi porkkana on ottanut vallan Lontoossa, "jossa keltaisia ja valkoisia porkkanoita viljellään vain harvoin."

There are several varieties of the Garden Carrots, which differ in the colour of their roots, and these variations may be continued, where there is proper care taken no to mix the different sorts together in the same garden; but the Orange Carrot is generally esteemed in London, where the yellow and the white Carrots are seldom cultivated.
The dark red, or purple Carrot, I take to be a fistinct sort from either of these; but as it is much tenderer, I have not had an opportunity of seeing it in the flower, for the roots were all destroyed by the first frosts in autumn. The seeds of this sort were sent me from Aleppo, which succeeded very well, the roots were not so large as those of the other sorts of Carrots, and were of a purple colour, very like that of a deep-coloured Radish; they were very tender and sweet; the leaves were finer cut than tose of the common Carrot, and were less hairy.
The second sort is commonly cultivated in gardens for the kitchen, and the different varieties of it are, in some places, esteemed, though in London, the Orange Carrot is preferred to all the other.(Philip Miller: Gardeners Dictionary. Lontoo 1768)

Porkkanan oranssi väri tulee karotenoideista, erityisesti beetakaroteenista, joka elimistössä muuttuu A-vitamiiniksi. Keltainen porkkana saa värinsä pääasiassa ksantofylleistä, punainen alfa- ja beetakaroteenin lisäksi lykopeenistä (josta tomaattikin saa värinsä) ja violetti antosyaaneista.


["ARSin (Agricultural Research Service) turkijat ovat valikoiden jalostaneet porkkanoita melkein kaikkiin sateenkaaren väreihin." Kuva: Stephen Ausmus. / Wikimedia Commons.]

Lisätietoa porkkanoista, niin väreistä kuin muutenkin: World Carrot Museum

Linkkivinkki: Hattis harrastaa

Ihmiset ehtivät kesälomilla harrastaa värjäilyä tai sitten valmistaudutaan kovaa vauhtia reilun viikon päästä alkaville Värjäripäiville - sen verran paljon on Coloriaan tullut kysymyksiä erilaisista värjäysjutuista. Itselläkin on taas ämpäri joka nurkassa hautumassa ja ihmeitä nousee päivittäin kattilasta. Kuvaraportteja näistä myöhemmin. Hyviä värjäyslinkkejä etsiville löytyi taas yksi suomenkielinen aarre:

Hattis harrastaa:
*Luonnonmateriaaleilla värjäyksiä ja käsitöitä kinnasneulalla
*Kuvia värjäykseen sopivista sienistä, käävistä, jäkälistä ja kasveista

Tarviiko tätä pidemmin selittääkään?

Kummitussininen - Outoja löytöretkiä vain linkin päässä

Hylätty rakennus lähellä Waldoa, Floridaa Kuva: tantrum dan
Reilu viikko sitten sain postia Kanadasta: Marja-Leena vinkkasi hienosta sivustosta Curious Expeditions - Travelling and Exhuming The Extraordinary Past ja erityisesti jutusta The Many Shades of Haint Blue. Juttu vie pienelle matkalle katsomaan aavemaisia sinisiä kaikuja jostain menneisyydestä. Näin kerrotaan sivulla:

Known as the Gullah or Geechee people, the original Haint Blue creators were descendants of African slaves who worked on rice plantations in South Carolina and Georgia. Many of their ancestors came from Angola, which may be where the name “Gullah” originated. They are well-known for preserving their African heritage more than any other African American community.

Haint -sana on siis peräisin Yhdysvaltain etelästä ja tarkoittaa levotonta kuollutta sielua, joka on jäänyt maailmaamme, eikä pääse eteenpäin. Alkujaan Haint-sininen valmistettiin sekoittamalla maitopohjaan mitä tahansa saatavilla olevaa sinistä pigmenttiä - väristä on tullut usein vaalea ja pehmeä. Mutta vaihtuvien pigmenttien vuoksi nimi ei viittaa sinisen tiettyyn sävyyn, vaan lähinnä sen tarkoitukseen: sininen on ollut suojaväri pahaa vastaan. Sillä on maalattu mm. ikkunalautoja ja -luukkuja, ovenpieliä, kattoja ja seiniä. Erityisen tärkeä väri on ollut talon ikkuna- ja oviaukoissa, koska sinisellä maalatuista luukuista paha ei uskomuksen mukaan kulkenut.

En ole koskaan aiemmin törmännyt Haint Blue -nimeen, vaikka olen kyllä ollut tietoinen siitä, että sinistä on käytetty suojavärinä pahoja henkiä vastaan useammassakin maailmankolkassa.

Musteista, luista ja muista

Vähän aikaa sitten lisäsin Coloriastoon saamiani ohjeita kirjasta Kuusisataa Talouden hoitannossa käytettäwä, kunnollista sekä koeteltua keinoa kaikille säädyille ; niiden joukossa on varsin villejä tapauksia, kuten nämä:

441. Kirjotus-muste, jolla tehtyin kirjaimien ympärillä on hopean näköinen syrjä.
Tawalliseen läkkiin sekotetaan wähä sulatettua helwetin kiweä ja sitä käytetään jahka oikein koreata tahdotaan kirjottaa. Kirjaimet tulewat siitä omituisen koreaksi.

454. Miten luu wehreäksi wärjätään.
Lämpymän awulla sulatetaan 3 osaa panskröönää (spanskgröna) ja 1 osa salmiakkia wiini-etikassa. - Taikka: otettakoon 1 osa panskröönää ja 6 osaa wäkewää wiini-etikkaa, jotka ynnä wärjättäwät luut kaadetaan kupari-kattilaan joka kitillä laastaroitaan kiini ja kaiwetaan hewosen sontaan, jossa saakoot olla 14 wuorokautta, joitten kuluttua luut owat kauniin wehreät.

Värikasveja kuvina

Viime päivinä olen päivitellyt Coloriaan muutamia kuvia vanhoista kirjoista, joita ihmiset ovat ystävällisesti lainailleet tai lähettäneet skannattuina tiedostoina sekä Coloriaa että Coloriastoa varten. Lähinnä kyseessä on vanhoja kuvituksia värikasveista. Itselläni on muutama otos, mutta harmikseni vain muutama kuva itse värikasveista, joten varsinaisia kasvikuvia en ole vielä verkkon laittanut.

Onneksi verkossa on kuitenkin aivan loistavia sivuja tätä tarkoitusta varten. Yksi tällainen on Lavendelfoto, jolla on aivan oma sivunsa värikasveista. Ensimmäistä kuvaa klikkaamalla saa esiin kokonaisen sarjan kuvia ja niiden rinnalla vielä vähän lisätietoa, kuten kasvien muunkielisiä nimiä.

Kyseessä on saksalaisen luontovalokuvaaja Gerhard Höferin perustama kuvapankki, jolta löytyy paljon muutakin sisältöä värikasvien lisäksi. Noin kahden sadan tuhannen kuvan kuvapankkiin ovat kuvia ottaneet myös Höferin kollegat. Kuvapankissa kuvia voi hakea kasvin nimellä, hakusanoilla tai katsella teemoittain. Värjäävien kasvien lisäksi saatavilla on omat koosteensa mm. kosmetiikkakasveista, kuitukasveista ja tuoksuihin käytettävistä kasveista.

Rakosta tuubiin

Merkittävin muutos värien vähittäismyynnissä nähtiin 1700-luvulla. Kun aiemmin taiteilijat olivat jauhaneet itse pigmenttinsä ja sekoittaneet omat värinsä, nyt kauppoihin alkoi enenemässä määrin tulla valmiiksi jauhettuja pigmenttejä, valmiita väriseoksia ja värikokoelmia. Värien sekoittaminen oli vielä jonkin aikaa aiemmin ollut tarkoin varjeltu ammattisalaisuus, mutta taidekoulujen yleistyessä tietous ei enää kulkenut salaisuutena mestarilta oppipojalle vaan olikin vapaasti saatavissa. Valmiiden väriaineiden yleistymiseen vaikutti myös harrastusmaalailun yleistyminen: amatöörimaalarit alkoivat yleistyä hieman varakkaamman kansanosan keskuudessa ja maalailusta tuli sivistävä ajanviete. Englannissa tälle värejä valmistavalle ja myyvälle ammattikunnalle syntyi oma nimityksensä: colourmen.


Värimiehiä alkoi ilmaantua Lontoon kaduille 1700-luvun alkupuoliskolla, vaikkakin esimerkiksi valmiiksi sekoitettuja öljyvärejä myytiin eläimen rakoista tehdyissä "säilytysastioissa" jo edellisellä vuosisadalla. Säilytys olikin suuri dilemma varsinkin öljyvärien kohdalla: taiteilijat olivat pitkään sekoittaneet vain tarvittavan määrän väriä ja mahdollisesti säilöneet ylimääräisen sian rakkoon, jossa se oli säilynyt vähän aikaa - ei kuitenkaan kauan. Varhaisimmat värikauppiaat tekivätkin maaleja pieniä määriä rakkoihin, joihin niiden käyttäjät tekivät tarvittaessa luupiikillä reiän ja pusersivat värin ulos. Rakkomaalit olivat tunnetusti suttuisia käyttää ja tarinoiden mukaan saattoivat räjähdellä myös itsekseen; rakkoja piti käsitellä hyvin varovasti.

Muistuttaisin M. Etienneä siitä, että hän lupasi laittaa minulle sivuun muutamia rakkoja juuri valmistamaansa preussinruskeaa. Mutta haluaisin vain yhden kerrallaan, jotteivat ne purskahtaisi ulos.
- Eugène Delacroix, 1854 (vapaa suomennos)

Vesivärit olivat hieman helpompia, sillä ne voitiin myydä paakkuina ja kakkuina. Vesivärien myynnissä tapahtui huomattava edistys, kun William Reeves keksi vuonna 1766 myydä vesivärinappeja, joihin oli sekoitettu hunajaa, mikä esti värin halkeilun.


Kuva: John Goffe Rand (1801-1873), United States Patent No. 2,252, September 11, 1841, "Improvement in the Construction of Vessels or Apparatus for Preserving Paint," 2 pages, 29 x 19.5 c.m. and 28.5 x 20 c.m. Smithsonian's Archives of American Art

James Hams kehitteli metallisen tuubin vuonna 1822, jonka ruuvipäätä puristamalla väri saatiin ulos toisesta päästä. Ensimmäisissäkin tuubeissa värit säilyivät ja tulivat ulos siististi, mutta niiden hinta oli niin korkea, että niiden markkinat olivat rajalliset, eivätkä taiteilijat vastaanottaneet tuoretta ideaa kovinkaan nopeasti. The Winsor & Newton patentoi oman lasisen värituubinsa 1840, mutta varsinainen läpimurto kävi seuraavana vuonna, kun amerikkalainen muotokuvamaalari John Goffe Rand patentoi ensimmäisen puristettavan tuubin. Randin tuubissa väri säilyi ennennäkemättömän hyvin ja tuubia saatettiin avata ja sulkea useita kertoja. Ranskalainen Lefranc (myöhemmin Lefranc & Bourgeois) paransi keksintöä kahdeksantoista vuotta myöhemmin versiolla, jossa oli ruuvattava korkki.

Tällaisella pienellä tuubimaisella keksinnöllä oli suuri vaikutus maalaustaiteen historiassa: ne olivat yksi syy siihen, ettei taiteilijoiden enää tarvinnut ähöttää ateljeissaan maalin luona, vaan he saattoivat ottaa maalin mukaansa ulos ja maalata missä vain.

Uraanilasitteet

Kuva: Uraanilasi. Z Vesoulis.

Ajoittain viime syksynä Coloriassa julkaisemani Keramiikkalasitteet (24.8.08) aiheuttaa lievähköä paniikkia lukijoiden keskuudessa, varsinkin amerikkalainen, uraanilasitettu Fiestaware. Viimeksi eilen postiini tippui viesti otsikolla "Säteileekö ruokapöytäni?" Vaikka itselläni ei ole asiasta varmaa tietoutta, uskaltanen pitää riskiä melko vähäisenä: Suomessa niitä ei ole käsittääkseni ollut paljoakaan liikkeellä. Uraania käytettiin aiemmin myös mm. vihertävän tai keltaisen ultraviolettivalossa - tai jopa tavallisessa auringon valissa - fluorisoivan värilasin valmistukseen, jolloin lasimassasta uraania voi olla huomattavakin osa. 1920-luvun USAssa kiiltävät uraanilasiesineet saivat lempinimekseen vaseline glass, mikä nimitys tosin - varsinkin USAn ulkopuolella - viittaa myös muuhun kiiltäväpintaiseen lasitavaraan. Vanhoja maljakoita ja lasiesineitä ei kuitenkaan yleisesti pidetä arkikäytössä. Monet uraaniastioista ovat nykyään keräilytavaraa, eivätkä kovin edullisia: Ebaysta voi tarkistaa tarjonnan laittamalla hakusanaksi uranium glassware tai uranium ceramics.


Kuva: Uraanilasi ultraviolettivalossa. Z Vesoulis.

Apteekkari Martin Klaproth löysi vuonna 1789 pikivälkkeestä aiemmin tuntemattoman metallin, uraanin, mutta jo hyvin paljon aiemmin tunnettiin mineraaleja, jotka sisälsivät uraanisuoloja. Uraani oli 1800-luvun loppuun saakka lähinnä kaivosten sivutuote, jonka tärkeimpänä ominaisuutena pidettiin sen lasinvärjäyskykyä - uraanin radioaktiivisuus huomattiin vasta 1896 (Henri Becquerel). Italiasta Napolinlahdelta on löydetty uraanipitoisella väriaineella värjätty lasitettu mosaiikki vuodelta 79. Uraania siis käytettiin jo varhain lasitteena ja lasin valmistuksessa, vaikka käyttö ei ollutkaan laajaa ennen teollistumisen aikaa. Uraanilasin huippuaika sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin. Böömiläinen lasinpuhaltaja Josef Riedel oli ensimmäinen, joka tuotti uraanilasia suuremmassa mittakaavassa (Dolni Polubny, 1830-1848). Hän nimesi keltaisen annagelb ja keltavihreän annagrün lasitteensa vaimonsa Anna Marian mukaan.

Astiat eivät ole ainoa uraanilla päällystetty keramiikkakohde:

Uraanisuoloja on käytetty väriaineina myös lasitetuissa tiilissä, keramiikkalaatoissa sekä lasitiilissä. Tällaisia rakennusmateriaaleja on löytynyt esimerkiksi vanhoista, hienoista saksalaisista rakennuksista. Saksan säteilysuojeluasetuksen (vuodelta 1989) mukaan lasiesineen painosta ei saa olla enempää kuin kymmenen prosenttia luonnon uraania, toriumia tai köyhdytettyä uraania.
Eräs uraanin käyttösovellus on ollut posliinisten tekohampaiden hohtavuuden lisäys ja värin saaminen mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Tällaisia tekohampaita alettiin valmistaa 1930-luvulla. Viranomaiset kiinnittivät asiaan huomiota 1960-luvulla. Tekohampaiden uraanipitoisuudelle on Yhdysvalloissa asetettu rajaksi 0,05 prosenttia ja Saksassa 0,1 prosenttia.
- Olavi Pukkila: Säteilevät kuluttajatuotteet

Lue lisää: Uranium Glass (Barrie Skelcher, The Glass Association)

Värillisiä sanontoja ja vertauksia

Coloriaa lukeva Niina on kiinnostunut väriin liittyvistä vanhoista sananlaskuista, sanonnoista, vertauksista jne. ja peräänkuulutti tietoa niistä. Löysin Elias Lönnrotin Suomalaisia sananlaskuja -kirjasta tällaisen:

27. Ei sika sinistä tiedä, lammas langan painiosta.
Tuhma, mieletön ei erota hyvää pahasta, vaan pitää kaikki yhdenkaltaisena.

Yritin jäljittää muitakin väriin tavalla tai toisella liittyviä sananlaskuja, mutta yllättävän vähän niitä tuli mieleen; oikeastaan ainoana Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Erilaiset "värilliset" sananlaskut ja sanonnat siis ovat tervetulleita!

Niina oli itse koonnut Matti Kuusen toimittamasta Suomen kansan vertauksia -kirjasta (Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 229:s osa, Helsinki 1960) löytyy muutamia väriin viittavia vertauksia, alla luettelo:

MUSTA
· Musta kun saunalamppu. (Hattula)
· On musta kun saunan naula. (Kemijärvi)
· Nii on musta ku reppänä tuke. (Metsäpirtti)
· Musta ku lakehisen tukko. (Asikkala)
· Musta ku lakkeistorven tukko. (Oulujoki)
· Musta kun tornin tukku (Kauhava)
· Musta niinko kota. (Karunki)
· Musta kun koran noki (Laihia)
· Musta kon Kaitalan koran ors. (Eura)
· Musta ku uunin (~muurin) ohta. (Viitasaari)
· Musta kun pappilan uuniluuta (Evijärvi)
· Musta ku Moukan luuta (Temmes)
· On ni must kon pirti akkunasuti (Taivassalo)
· Must niinkon patasuti (Pyhämaa)
· Must kon patakuki (Hinnerjoki)
· On musta ku paran kansi (Kankaanpää)
· On musta ku paan kylyki (Perho)
· Musta ko paan pohja (Ylitornio)
· Mutsa kon pata (Eura)
· Musta kun pataässä (Nilsiä)
· Musta ku paestinpannu (Sulkava)
· Musta niinkon kontpan [kolmijalkainen pata]. (Hinnerjoki)
· Musta ko sysi (Sievi)
· On musta kun tervaskanto. (Viitasaari)
· Se on mustua kun tuohenterva. (Taipalsaari)
· On musta kun tervakiulun kaola. (Nurmes)
· Mieli on musta ku tervaroopun pohoja, elämä on harmaata ko renki-Jeren arkihousut (Palttamo)
· Musta kun tervanvetäjä (Tuusniemi)
· Kaula musta kun kuokanvarsi (Muhos)
· Must ikä Miarla Mati riihpait (taivassalo)
· Musta ko Pussalan eväspussi (Alastaro)
· Niin ol musta ko piktynnöristä veitty (Parikkala)
· Musta ko pikienkeli (~piki-iikeli) [=suutari] (Aura)
· Kaula musta kun akan vasemman jalan kantapää (Kuusamo)
· Musta on kun sepän koora (Kuusamo)
· Nii on musta ko sepän (~sepän akan) perse (Valkjärvi)
· Oo ni must ikä sepän kul (Taivassalo)
· Musta kun tervakauppiahan nokka (Karvia)
· Musta kun papin perse (Pudasjärvi)
· Musta kun nokikolari (Kuru)
· Nii o musta ko korstienveijar [= nokikolari, ruots. 'skorstensfejare'] (Räisälä)
· Musta kun halameenviertäjä (Sotkamo)
· Musta kun neekeri (Kauhava)
· Musta ko murjaani (Loimaa)
· Musta kun piru (Kemijärvi)
· Musta ku pirunpoikai (Asikkala)
· On nii musta ko pirun perunapussi (Pöytyä)
· On musta ku riihipiru (Kankaanpää)
· Nii ei muuta ko riihe seinäst revästy pirkale (~perkele ~piru ~retkale) (Jääski)
· O niin must ko riihe haltti (Laitila)
· On musta ku riihitonttu (Perho)
· Musta kun kolomen kartanon tonttu (Ähtäri)
· Musta ko pökkö (Karunki)
· Se on mustaa kun mörön paska (Soanlahti)
· Nii on mustaa ko karhu paskaa (Joutseno)
· Nii on mustoa ko purrii (Hiitola) [Ennen nimitettiin paikkakunnalla mustaa purriksi]
· On nin mustat ko pässin munat (Nakkila)
· Suus on musta ku tupalampaan perse (Sulkava)
· Turpa mustana kun variksen perse (Nurmes)
· On musta ku korpin perse (Nilsiä)
· Musta niinko kaarneen sulka (Pomarkku)
· Niin on musta kuin korppi (Suomussalmi)
· Musta ko korppi, synkkä ko korpi. (Karunki)
· On nin musta ko karjahiiri [= päästäinen] (Kokemäki)
· Ovat niin mustiakkii että kun hiilellä selekkään viivan vettää, ni se valakoselta paestaa (Mikkeli)
· On niin musta hevonen ettei niä pimmeessä pastatakkaa (Karttula)
· Kaula o musta ja hoikka ko musta lampaa takajalka (Antrea)
· Musta ja pikkunen kun tervahiiri (Pudasjärvi)
· Musta ja pitkä kun mehtärosvo (Kuusamo)
· Must ja ruma kun tontun koto (Uusikaupunki)
· Musta ja suuri ko Kallen-Sepon persesilimä (Alavieska)
· Oo must ja vääränen ko riihe haltti (Pyhämaa)
· Musta parta ko pataraparilla [= padan kaapijalla] (Alavieska)
· Se on mustoo ja karvasta kun Juhanan joukon rieska (Kitee)
· Mustaa ja paksuu niinko riihe seinää (Nakkila)
· Mustaa ja sakeaa ku Saarneen terva (Orimattila)
· Mustoa ja valakosta kun Kylä-Matin kintaessa (Viitasaari)
· Se meni mustaksi kun Hannuksen luku (Pudasjärvi)
· Sillä on mustat kynnet kun sepällä (Liperi)
· Mustinkirjava kun Pekka Rissasen perse (Nilsiä)
· Mustissa kun kirkkomies (Sysmä)
· Mustissa kun muremies (Kemijärvi)

HARMAA
· On nii harmaa ku vares. (Metsämaa)
· Harmaita ku Laukaan varekset. (Kemi)
· Harmaa kuin airas. (Hattula)
· Harmaja ko hauasta noussu. (Karunki)
· Harmaa ko riihen tonttu. (Alastaro)
· Harmaa ninko saunamaija. (Nakkila)
· Harmaa kun lokakuu. (Viitasaari)
· Se on harmoota kun kulukija-ukon juuston syönti. (Nurmes)
· Se on harmoa röpäkkä ko Kuika Jussi pieru (Rautjärvi)
· Harmaan saatanan kokoonen kun entinen poika (Nurmo)
· Harmaantuu niinko Jutilan Mikkon tukka ko piimäsen lakin päähänsä pisti. (Kalajoki)
· Harmaatakkinen kun Alapään Oskarin täi. (Evijärvi)
· Harmaita ja kauniita kun Laukaan varkaat. (Evijärvi)

VALKOINEN
· Valakee (~valkonen) kun huavanlastu (Nurmes)
· Valakiaa ko leikattu liina [= pellava] (Sievi)
· Valkea ko nauris (Karunki)
· On valkea ku paleltunu potto (Kittilä) [Sanotaan, jos joku on kalvennut säikähdyksesstä]
· Onpa se valkonen kon kuutilokivi [= ukonkivi, kvartsi] (Kiikoinen)
· On valakia kun kliitu (Hailuoto)
· Valkonen ko loukeen paska (Kalajoki)
· Se on valakeeta kun lokan paskoo (Tuupovaara)
· Pyykki pittää olla valkee ko kajava paska (Kanneljärvi)
· Se ol nii valkiaa ko kana paska (Kivennapa)
· Nii o valkee ko kaijaa (~kajava ~kajakka) (Vuoksenranta)
· Ni valkonen ku yks tuuva [= kyyhkynen] (Halikko)
· Se on valakeeta kun pyyn liha (Nurmes)
· Nii o vlkija ko kala hammas (Sakkola)
· Sehän on valakee kun poutaperhonen (Liperi)
· Valakee kun Naantalin aarinko (Karttula)
· Nii kaelottaa valakeana kun onkimies rannalla (Suomussalmi)
· On valakonen ku myllytonttu (Perho)
· On valkuinen kun kualeman piaru (Vihri)
· Valkonen ko maan alta noussu (Alastaro)
· Valkonen ko mullasta puristettu (Alastaro)
· Onpa valakee kun pesty kekäle (Vieremä)
· Nii on valkia, jot koira luuluo luuks, korppi kuuks, vanha ämmä varikseks (Joutseno)
· On niin valakee piä kun ois jauhossa kastettu (Nilsiä)
· valakii rinta kun västäräkillä (Tohmajärvi)
· Valakoonen rinta kun kulukukissillä (laihia)
· Se valakivaa kun mustilaisen sikjo [=lapsi]
· Seu nii valakeeverine ku pata (Sulkava)
· Valakoosella villihäriän nahaalla paikattu kun Lehemi-Jussin hevoosen kupehet (Nurmo)
· Valakoosena pysyy kun kantolaasten meijjarimaito (Kauhava)
· Valkost ja hyvi luanistannu niinko Mäki-Piatlan kruppanleipä [= verileipä] (Lappi Tl.)

PUNAINEN
· On punanen ku helevetin peräseenä (Laukaa)
· Punane ko Pori piru (Joutseno)
· Punanen ko rutto (Karunki)
· Punanen kun pyövel (Vieremä)
· Punanen ku piipari (Hailuoto)
· Punanen ku lappalaisen perse (jouluna) (Pello)
· On punanen kun kylypymiehen persesilimä (~perse ~pylly) (Kuusamo)
· Nii o punanen ko jouluks kylvetty (~jouluna kylyvetetty) perse (Rautu)
· Punanen ko perse (~pylly) jouluna (Sievi)
· Punanen kun Helenan (~Hellenkun?) perse jooluna (Viitasaari)
· Punaanen kun (hurrin) pua juhlana (Laihia)
· On punanen ku kukon (~teeren) perse jouluna (Haapajärvi)
· Nii on punanen ko Muolaa ukon joulu (Valkjärvi)
·Nii on punane ko kyyryläinen kyykissä (Valkjärvi) [Kyyrölän venäläiskylä sijaitsi Muolaassa]
· Punaanen kun pylli pakkaasella (Laihia)
· On niin punanen kun ukon tyrä (Liperi)
· Se on punanen kun vouvin rytä (Tuupovaara)
· Punanen kun ryssän parta (Tohmajärvi)
· Sehä olia punai kun Iitin likan hame (Asikkala)
· Punanen niinku sininen villahuivi (Alatornio)
· On punanen ikä maalarin päämaal. (Taivassalo) ["Mikä on, miesparka, sinunkin päämaalisi?" kysyi pappi juopolta maalrilta. "Punane", vastasi maalri]
· Poske on niin punasek kun kaku [= ruislimput] (Halikko)
· On punasta kun petäjäpaska [= pettuleipää syöneen uloste] (Viitasaari)
· Punanen kun paistikka (Evijärvi)
· Punanen kun marja mäthällä (Laihia)
· Se on punane ko visnimarja [= kirsikka] (Kivennapa)
· On punane ku veri (Perho)
· Nii punane ku sirkatsuhärkä [= suuri ja pitkäsarvinen tserkessiläishärkä] (Hiitola)
· Nii o punane ko kaltattu sika (Kokemäki)
· Punanen ko kalkkuna (Alastaro)
· Nii on punanen ko riikinkukko (Valkjärvi)
· Punanen kun kukko (Kitee) [Suuttuneesta henkilöstä]
· Nii on punane ku kukon helttune (~heltta) (Kurkijoki)
· Punane ko lohi (Nakkila)
· Nii on punane ko lohe silakka [= suolattu lohi] (Koivisto)
· Punaset kun sären silmät (Sysmä)
· Punai ku rapu (Orimattila)
· Punanen kun keitetty rapu (Orivesi)
· Punaanen kun luret (Laihia)
· Poika o punane ko lutikkaine (Uusikirkko Vpl)
· Punane ko lykkytäi (Alavieska) [Vrt. sananlaskuja "Täi elävässä, mato kuolleessa" ja "Täi miehessä, kirppu koirassa" (Vanhan kansan sananlaskuviisaus s. 167). Keskipohjalaiset nimittävät suurta punaista täitä lykkytäiksi]
· On niin punanen että okhaala veren ottas [= verevä] (Karunki)
· Punanen ja pyöriä kun pyllistetty perse (Pudasjärvi)
· Punanen ja pyöriä kun p-u jouluna (Pudasjärvi)
· Punanen naama ku lappalaisen perse (Kittilä)
· Sävähtipä punaseks kun musta kissa uunilta puottuaan (Karttula)
· Punaset posket ku Liepun kissalla (Muhos)
· Se on punakka kun mansikka (Kitee)
· Punastuu kun rapu keittäessä (Tohmajärvi)
· Punottaa kun helvetin peräseinä (Parkano)
· Punottaa kun kylypymiehen perse (Säräisniemi)
· Punottaa ko jouluks kylvetetty perse (Johannes)
· Punotta ikä pers (~takapuoli) joulun (Taivassalo)
· Punottaa ningo hurri pua joulun (Ahlainen)
· Punottaa ko Ontruskan joulu (Valkjärvi)
· Sin nenäshän punottija kun sijanpillu (~-pimppu ~ -v-u) pakkases (Asikkala)
· Punottaa ninko sian prutti (Huittinen)
· Sen pinta punottaa kuin syöttöhärän niska (Suomenniemi)
· Punotta kun kalkkuna (Halikko)
· Punottaa kun kalkkuna noukka (Kuru)
· Punotta ko lohi (Laitila)
· Punottaa ninko särje silmä (Nakkila)
· Silmät punottaa kun särjellä (Hattula)
· Punotti ninko keitetty krapu (Nakkila)
· Punotta ikä hapantun silak paskmaki seinäs (Taivassalo)
· Punottaa niinku punakaartinen [= lutikka] seinän raossa (Ylitornio)
· Punottaa kun paistinnauris (Yli-Ii)
· Punotta niinko leppäen kisseli (Lappi Tl.)
· Punotta niinku plektuap (Perniö) [Kalpeasta henkilöstä]
· Poskep punotta ko uus pläktoup. (Kalanti)
· Punotta ku ruastunu pläkkituapi (Paimio)
· Punottaa kun läkkitooppi valakeen loisteessa (Ähtäri)
· Punotaa ko pläkkituapin kylki (askaruskopin seinäs) (Aura)
· Punottaa ku läkkituopi kuve (Laukaa) [kalpeasta ihmisestä]
· Punottaa kun Pispalan kuusmarkkaa (Hattula)
· Niihä se punottaa ku Kappa-Matin mutahaota (Mikkeli)
· Punottaa niinko moosekse nok. (Laitila)
· Nii punottaa ko lihamiehen renk. (Valkiajärvi)
· Posket punottaa että tähäällä veren ottas (Eräjärvi)

SININEN JA PUNAINEN
· O sininen ja punanen ko sikuripaperi (Nakkila)
· Oo sinine ja punane ikä Hannula Huuko napa (~kuko) (Taivassalo)
· Sininen ja punanen ninko huunpurema mun puani (Nakkila [Huunpurema = selittämättömästä syystä ihoon syntynyt läiskä])
· Siinä o sinistä ja punasta ku Hauka Mati pierussa (Mikkeli)
· Sinise ja punase kukertava ko Tommola Hela perse (Kirvu)
· Sinittää ja punottaa kun Jousan pojaan kukko (Karkku)

SININEN
· O sinine niinko sikuripaperi (Rusko)
· Nii ol sinine ko mattee maksa (Kivennapa)
· O nii sinine ko taeva linnun pers (Laitila)
· Nii on sininen ko sittumast tult (Valkjärvi)
· Sininen ku färjärin peukalo (Vihti)
· Sininen niinko taivas (Karunki)
· Käy sinine sau ikä entise miähe k-i siaramist, ko flikastama men (Nousiaine)
· On tullu sinisen köyhä ko Silli-Jussi (Sievi)
· Niin sinisen löyhä ja keltaasen laiha kun entinen akka (Nurmo)

KELTAINEN
· Nii o keltane ko lapsen paska (Valkjärvi)
· Keltasta ko kesävoita (Sievi)

RUSKEA
· Se on ruskee ko mullin kylki (Lavia)
· Ruskii ku repo (Hiitola)
· Ruskia niinko repokettu (Karinainen)
· Sä ole nii ruskja kun ket (Halikko)
· On nii ruski kon ketunpers (Hinnerjoki)
· O nii ruskia ko ketu viiminen poika (Paimio)
· Ruskijaa ja rumaa kun tahon sorttaa (Parkano) [Tahkottaessa tahkonkivestä irtautuvaa jauhetta]
· Ruskiat silmät ko suakärmeel (Karinainen)
· Ruskeet silmät niinkun särjellä (Kuru)
· Ruskjas silmäk kun katil (Pertteli)
· Nenä ruskottoa ko taivaa kans (Kaukola)

Punainen Jaffa - keltainen kieli ja kuplan murskaus

Tekniikka&Talous-lehdessä alkuvuonna julkaistu juttu Tiesitkö tämän salaisuuden punaisen Pirkka-Jaffan koostumuksesta? alkaa näin

Punainen Pirkka-Jaffa on – kuten ehkä voisi arvata – väriltään kirkkaan punaista. Juoman nauttimisen jälkeen sylki kuitenkin värjäytyy keltaiseksi. Mistä on kyse?

Limsa vaihtaa väriään liuoksen happamuuden tai emäksisyyden mukaan, mutta Pirkan punainen Jaffa ei toimi kuitenkaan ihan ennakkoarveluiden mukaan. Artikkelissa on mukana kuva, jossa limonadin värimuutos näkyy eri pH-asteikolla.

Ihmisen syljen luontainen pH on näet 6,5–7,2, ja vaikka limonadi olisikin muuttanut suun pH:n hieman happamaksi, ei värin pitäisi silti olla kirkkaan keltainen, vaan hieman oranssi.

Tällainen indikaattorina toimiva juoma ei kuitenkaan ole sen vaarallisempaa kuin mikään muukaan vastaava virvoitusjuoma.
Tiesitkö tämän salaisuuden punaisen Pirkka-Jaffan koostumuksesta? (Tekniikka&Talous, Tuomas Kangasniemi 17.2.2009)


Pirkan Punaisella Jaffalla ei ole mitään tekemistä "Sen aidon ja oikean" (niinkuin mainoskin sanoo) kanssa. Tunnetuin Jaffahan on Hartwallin tuote: Hartwall ei omista yksinoikeutta Jaffa-nimen käyttöön, joten Jaffa kummittelee milloin missäkin yhteydessä. Perinteinen Hartwallin Keltainen Jaffa itseasiassa viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan: se on ollut markkinoilla vuodesta 1949. Punainen eli veriappelsiinijaffa on jököttänyt suomalaisten kauppojen hyllyillä vuodesta 1955. Hartwallin sivuilla mainitaan limsan koostumus: vesi, sokeri, hedelmäsokeri, veriappelsiinijuomatiiviste (appelsiinimehua tiivisteestä 2%, appelsiiniaromit, stabilointiaineet E440, E405, E410, värit E163, E160e), hiilidioksidi, happamuudensäätöaine E330, säilöntäaineet E202, E211. Toisin sanoen, Hartwallin Punainen Jaffa saa värinsä antosyaaneista (E163; monet puhuvat viinirypäleväristä) ja beta-apo-8'-karotenaalista (E160e, antaa mm. appelsiinille värin), jotka molemmat ovat luonnollisen kaltaisia väriaineita. Välttämättä näin ei ole ollut aina: 1970-luvun lopulla kohistiin Punaisen Jaffan väriaineiden aiheuttavan syöpää. Lieneekö ollut turhaa kohua vai oliko väriainekoostumus tuolloin toinen? Oy Hartwall Ab:n kuluttajapalvelusta ei osattu vastata, mitä väriaineita Jaffassa on aiemmin käytetty, mutta muistutettiin Jaffa-mainosten voimakkaasta graafisesta ilmeestä:

1950-luku oli Suomessa taloudellista nousukautta, jolloin myös nuorisokulttuuri alkoi kehittyä. Vahvoihin väreihin liittyivät 1950-luvulla myös graafikko, professori h.c. Erik Bruunin suunnittelemat Hartwall Jaffa-julisteet, jotka olivat Etelä-Suomen suurimpien kaupunkien asukkaille aina varma merkki lähestyvästä kesästä.

Punaista ja/tai keltaista Jaffaa on käytetty myös monelle lapselle vatsataudin lääkitykseen. Omasta lapsuudestani muistakin, kuinka Jaffan juonti vähintäänkin teki taudista siedettävän ja jatkoinkin tapaa ihan aikuiseksi asti - kunnes sairaanhoitaja murskasi jaffakuplani väittämällä, että Jaffa on oikeastaan pahinta, mitä mahatautinen voi juoda. Kaikkea hiilihappoista pitäisi välttää ja Jaffan sijaan pitäisi nauttia esimerkiksi teetä, johon on sekoitettu hieman sekä sokeria että suolaa. Mikä mahalasku todellisuuteen.

Oranssit hummerit

Iltalehti uutisoi tänään "huippuharvinaisista oransseista hummereista", joita on löytynyt kymmenkunta Yhdysvaltojen itärannikolta. Löydöstä tekee harvinaisen se, että oranssit hummerit ovat hyvin harvinaisia: keskimäärin yksi 30 miljoonasta hummerista on oranssi (tosin Sea Coast Onlinen varhaisemman jutun mukaan luku oli hieman pienempi, yksi kahdesta miljoonasta) Tutkijoiden mukaan poikkeuksellinen väri johtuu yleensä geeneistä, mutta ruokavaliollakin saattaa olla osuutta, kerrotaan Iltalehdessä.

Normaalistihan hummerit ovat harmahtavia kunnes ne keitetään, jolloin ne muuttuvat punaisiksi. Harmaa väri syntyy hummereiden panssarissa kolmesta väristä: sinisestä, keltaisesta ja punaisesta. Joiltakin hummereilta saattaa puuttua jokin väri, joten ne voivat kasvaa punaisiksi, sinisiksi, pilkullisiksi - tai kuten mikä tahansa eläin - valkoiseksi albiinoksi. Kaikki hummerit albiinoja lukuunottamatta muuttuvat punaisiksi keitettäessä.

Lue juttu: Iltalehden sivuilta.
Alkuperäiset uutiset Sea Coast Onlinen sivuilta: Rare orange lobsters show up at Maine shops ja Not one, but two rare orange lobsters surface; lehdessä on myös juttu sinisestä albiinohummerista (11.7.2007) hienon kuvan kera!

Värien kirja

Värien kirja on osa SIIVENISKUJA-tarinakirjaa, Minttu Hapulin fiktiivisiä tarinoita. Minttu kirjoittaa:

Olen aina rakastanut tarinoita. Sellaisia, joita kerrotaan hiljaisina iltoina, myrskyisinä öinä ja auringon karkeassa valossa. Minä en tiedä, ovatko nämä pienet hetket jonkun elämästä, pienet palaset jonkun sisimmästä tarinoita. Voi olla, että ne ovat vain sekunteja, tilanteita ja monologeja. Mutta ne ovat nyt tässä.

Musta tulppaani

Mustia tulppaaneja Ottawassa, Kanadassa. Kuva: Andrei Tilin.

Tulppaanitarinasta jäi mainitsematta se kenties mystisin: musta tulppaani. Kuten jo aiemmin on Colorian blogissa käynyt ilmi, aitoja mustia kukkia ei olekaan: luonnossa täysin mustaa esiintyy vain kuolleessa materiaalissa, yksikään elävä lehti tai kukka ei voi olla musta. Tarpeeksi tummansiniset ja -violetit sekä tummat ruskeat saattavat kyllä lähennellä mustuutta hyvinkin paljon. On muutamia hyvin tummia tulppaanilajikkeita, joita on kutsuttu yleisesti mustiksi tulppaaneiksi. Näistä lajikkeista vuonna 1944 nimensä saanut Queen of Night -tulppaanilajike on kaikkein tunnetuin, muita lajeja on Black Parrot (1938), Burgundy (1957), Black Diamond (1962) sekä Black Hero (1984).

Vuonna 1850 Alexander Dumas kirjoitti Musta tulppaani, romanttisen seikkailutarinan, joka sijoittuu 1670-luvun hollantilaiseen Haarlemin kaupunkiin, jossa luvataan 100 000 floriinia sille, joka ensimmäisenä kasvattaisi mustan tulppaanin. Kirja ei perustu tositapahtumiin, mutta on varmasti saanut vaikutteita 1600-luvun alun Hollannin tulppaanimaniasta, josta muutama päivä sitten blogissa kirjoitin. Ei ole ainakaan todisteita siitä, että minkäänlaista palkkiota mustan tulppaanin tuottamisesta olisi aikanaan luvattu, mutta on selvää, että mustan tulppaanin tuottaja olisi tullut aikanaan rikkaaksi. Mustia tulppaaneita yritettiin jalostaa jo tuolloin, tulppaanimanian aikana, ja tavoitetta onkin kutsuttu myös "kukkamaailman Graalin maljaksi", joskin yleisemmin mielenkiinto mustaa tulppaania kohtaan levisi vasta Dumasin romaanin - aikansa top seller - ilmestyttyä 1800-luvun puolivälissä.

Alexandre Dumas'n Musta tulppaani -kirjan voi ladata Project Gutenbergin sivuilta joko englanniksi tai ranskaksi.


Chernij Tjul'pan (Musta tulppaani) on myös Afganistanissa 1979-89 kuolleiden neuvostosotilaiden muistomerkit Benderissä, Moldaviassa (kuva yllä: Zac Allan) sekä Jekaterinburgissa (kuva alla: kuvaaja tuntematon)

Tulppaaneista ja tautisista väreistä

Juhannuksena luin kyläilyllä vanhoja lehtiä ja huomasin, että Helsingissä, Sinebrychoffin museossa oli ja meni maaliskuussa tulppaaninäyttely, jossa saattoi käydä tutustumassa vanhoihin tulppaanilajikkeisiin. Tulppaanit ovat aina kiehtoneet, eikä vähiten niiden oudon historian vuoksi.

Tulppaani-nimi tulee persialaisesta sanasta dolban tai toleban, joka persiankielessä tarkoittaa tulppaanin lisäksi myös turbaania - ja todennäköisesti kasvisuku onkin saanut nimensä turbaania muistuttavasta muodosta. Tulppaaninviljelyn alkuperästä on useita erilaisia tarinoita. Vanhassa tietosanakirjassa Penny cyclopaedia of the Society for the Diffusion of Useful Knowledge vuodelta 1843 mainitaan, että ensimmäisenä puutarhatulppaanin (Tulipa geaneriana) toi Eurooppaan Turkin wieniläinen lähettiläs Augerius Busbequius (De Busbecq), joka osti tulppaaninmukuloita matkaltaan Kontantinopolista (Istanbul) ja istutti ne puutarhaansa vuonna 1554. Samaisen vanhan kirjan mukaan tulppaanin kuvasi ensimmäisenä Conrad Gesner vuonna 1559 - hän oli nähnyt tulppaaneita Augsburgissa sijaitsevassa puutarhassa. Englantiin tulppaani saapui 1570-luvun puolen välin tienoilla ja Ranskaan 1611. Yleisemmin tulppaaninviljelyn katsotaan alkaneen Euroopassa, kun flaamilainen botanisti Carolus Clusius (Charles de l'Écluse) vuonna 1590-luvun alussa istutti tulppaaneja Leydenin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, jonne tulppaanit oli saatu Turkista suurlähettiläältä. Turkkiin tulppaanit saapuivat aikanaan Persiasta, jossa niitä on pidetty täydellisen rakkauden vertauskuvana. Turkkilaisissa puutarhoissa tulppaaneita viljeltiin jo 1000-luvun alussa ja Turkissa oli alettu myös jalostetaa tulppaanilajikkeita jo ennenkuin tulppaani löysi tiensä Eurooppaan.

Hollantilaisiin tulppaani-innostus levisi toden teolla ja hollantilaiset kauppiaat suorastaan virtasivat Konstantinopoliin ostamaan tulppaaninmukuloita. 1600-luvun alkupuolella tulppaanien omistaminen tuli niin tärkeäksi ylellisyyssymboliksi, että tulppaanista tuli yksi maan merkittävimpiä kauppa-artikkeleita ja kaupassa liikkui suunnattomat määrät rahaa - ne olivat aikansa osakekauppaa ja pörssin virkaa toimitti joka kylässä majatalo tai kauppa tai muu tehtävään valittu asumus. Voimakkaammillaan tulppaanikauppa kävi vuosina 1634-37 ja ilmiö sai aikanaan kutsumanimeksi tulipomania. Huippuvuonna 1637 tulppaani saattoi maksaa kymmenen kertaa tavallisen käsityöläisen vuosipalkan (noin 150-300 floriinia).

Muualla Euroopassa villitys ei edes lähennellyt moista intoa, mutta hollantilaiset antautuivat täysin villityksen valtoihin säätyyn katsomatta. Kerrotaan, että jopa köyhätkin ihmiset saivat hyvällä tulppaanijuurella muutamassa kuukaudessa talot, vaunut ja hevoset. Mutta kun tulppaanikauppa meni äärimmäisyyksiin, myös alastulo oli kova ja tuli nopeasti: tulppaanikaupan huippukausi oli helmikuussa 1637 ja syvä romahdus vain muutamaa kuukautta myöhemmin. Tulppaanipörssin kaatumista pidetään ensimmäisenä tunnettuna talouskuplan puhkeamisena. Aikalaiset puhuivat "tuulikaupasta" (windhandel) ja myös "Keisarin uudet vaatteet" -satuun tulppaanikauppaa on verrattu.

Tulppaanikaupassa värillä oli merkitystä (juuren lisäksi) ja tulppaanit luokiteltiinkin:
Couleren - yksiväriset punaiset, keltaiset tai valkoiset
Rosen - punainen tai vaaleanpunainen valkoisella pohjalla
Violetten - violetti tai purppura valkoisella pohjalla
Bizarden - punainen, ruskea tai purppura keltaisella pohjalla

Yksivärisiäkin tulppaaneita oli kaupan, mutta niillä ei ollut läheskään niin suurta arvoa kuin värikkäillä tulppaaneilla. Niin sanotut liekkitulppaanit, joissa värileikki levisi terälehtien päälle, olivat tulppaaneista kalleimpia. Kerrotaan, että kerran kalleimpana tulppaanina tunnetun Semper Augustus -lajikkeen (kuva alla, punaisessa tulppaanissa oli valkoisia "liekkejä") juuria oli saatavilla vain kaksi: toinen Amsterdamissa ja toinen Haarlemissa. Toinen juuri maksoikin uudelle omistajalleen 4600 floriinia, uudet kärryt, kaksi harmaata hevosta ja valjaat. Toinen juuri vaihtui viiden hehtaarin maa-alaan. (Joskin yhden tarinan mukaan nämä edellämainitut olivat vain summia, joilla juuria yritettiin ostaa, vaan myyjä kieltäytyi myymästä niin edullisesti...) Yllä olevassa kuvassa on Viceroy-niminen tulppaani (punainen tulppaani, jossa keltaisia "liekkejä") vuoden 1637 tulppaanikatalogista - sen hinta liikkui koosta riippuen 3000-4200 floriinin välillä. Itse tulppaanien liekkimäinen väri on myöhemmin todettu viruksen aiheuttamaksi, vaikka nykyään värikuviot onkin saatu aikaan pääosin jalostamalla eikä viruksella. Myöskään näiden värikkäiden tulppaanien nimitys Rembrandt-tulppaanit ei viittaa siihen, että Rembrandtilla olisi ollut tulppaanien kanssa mitään tekemistä - todennäköisesti nimitys tulee siitä, että tulppaanivillityksen aikakausi osui osin yksiin flaamilaisten mestareiden aikakauden kanssa.



Siinä missä sadan viidenkymmenen vuoden takainen Penny cyclopaedia mainitsee kolmisenkymmentä kuvattua lajiketta, nykyään tulppaanilajikkeita on jo yli 5600.

Lisätietoa Sinebrychoffin (jo päättyneestä) näyttelystä: Tulppaanien lumo 17–22.3.2009
Lisätietoa tulppaaneista: www.tulppaani.info

Punaiset luut

Coloriaan tuli palautelomakkeen kautta jälleen mielenkiintoinen kysymys:

Olen kuullut, että muinoin Egyptissä olisi värjätty villaa purppuraiseksi syöttämällä lampaille jotain. Voiko tämä olla mahdollista?

Itsekin olen tästä lukenut, mutta en ole löytänyt tarkkaa tietoa - joitakin mainintoja kuitenkin. Stuart Robinsonin kirjassa A History of Dyed Textiles mainitaan, että tarinan mukaan Egyptissä värjättiin elävien lampaiden villa purppuraiseksi laittamalla ne erikoisdieetille ja lisäksi kirjassa mainitaan Vergiliuksen (70-19 eaa) kirjoittaneen, että kun eläimet syövät matarakasvia (sandia garanicia), ne värjäytyvät punaiseksi. Kirjan ensimmäinen väittämä on todennäköisesti poimittu saksalaisen arkkitehdin, Gottfried Semperin teoksesta Der Stil (in den technischen und tektonischen Künsten oder Praktische Ästhetik) (1861 ja 1863) - en ole saanut Semperin kirjaa käsiini, mutta useammissa lähteissä mainitaan Semperin epäilleen, että väri olisi ollut ruokavalion tulos.

Väite ei hämärästä alkuperästään huolimatta ole ehkä täysin tuulesta temmattu: on yleisesti tiedossa, että mataran viljelyn huippukausina värjäyskäsittelystä yli jääneet maapinnan yläpuoliset mataranosat syötettiin rehuna karjalle. Matara muutti lehmien maidon värin punertavaksi ja värjäsi karjan luutkin; ja kun aikoinaan mataran juuria käytettiin kansanlääkkeenä (mitä ei enää suositella), huomattiin, että yhtälailla värjäytyi punaiseksi ihmisvirtsa ja äidinmaitokin. Tämän ominaisuuden vuoksi mataraa on aikoinaan käytetty lääketieteellisiinkin tarkoituksiin sekä luiden kasvua että haurastumista tutkittaessa: John Hunter tutki luita mataran avulla jo 1770-luvulla. J. C. Brash kehitti 1930-luvulla luun kasvun tutkimiseen ns. epäsuoran matarametodin (indirect madder method), jossa kasvaville sioille syötetään mataran juuria ja sen jälkeen annetaan olla tietty aika ilman mataraa ennen teurastusta: aikana, jolloin mataraa ei ole syöty, luu kasvaa valkoisena.


Brian Murphyn kirjan The Root of Wild Madder esipuhe alkaa näin:

A leafy little plant called madder told me so. I had been reading about its rich history as a dyestuff for carpets. Then I came across a quirky reference that is all but forgotten.

It can turn our bones red.

I first spotted this in a medical paper on skeletal development. It's now just an obscure footnote from nearly three centuries ago. But at the time -- as the Enlightenment was driving away medieval phantoms -- it caused a sensation and upended prevailing ideas about physiology. To me, this bit of historical flotsam was still impressive.

Ainakin luuhun asti mataran väri siis kulkeutuu - miksei siis villaankin? Toisaalta, mataran luun värjäämiskyvystä löytyy valtavasti viitteitä, mutta elävän lampaan villan värjäämisestä ruokavalion avulla ei juurikaan ole mainintoja, yllämainittuja lukuunottamatta. Jos joku tietää enemmän - tieto on tervetullutta!

Väripilvissä

Pilvi: Dolores Lab

Erilaisia datan kokoamiseen, analysointiin ja esittämiseen soveltuvia ohjelmia tekevä Dolores Lab toteutti viime vuonna projektin, josta olen vähintäänkin kateellinen. Projektissa kyseltiin värisävyjä ja koottiin sadoista vastauksista väripilvi, jossa värit ja värejä kuvaavat sanat sijoittuvat pilven lailla sivulle. On upeaa, että Dolores Lab on laittanut tietonsa jakoon ja innostanut ihmisiä rakentamaan omia värisysteemeitään tiedon pohjalta!

Värisanoihin liittyviä projekteja on tehty muitakin. Mm. Hewlet Packardin tutkimuslaboratoriossa työskentelevä Nathan Moroney on tehnyt useita väriin liittyviä projekteja, kuten Color Zeitgeist (perustuu verkon värisanahakuihin) sekä An Online Color Thesaurus (värisanakirja). Molemmat edellä mainituista pienistä suurista projekteista löytyvät Moroneyn omalta esittelysivulta.

Where does “Blue” end and “Red” begin? (Brendan O'Connor, Dolores Labin blogi 17.3.2008)
Awesome cloud view of our color names data (Brendan O'Connor, Dolores Labin blogi 20.3.2008)
Color flowers, networks, photos, and even 3D (Brendan O'Connor, Dolores Labin blogi 25.4.2008)


Pilvi: Martin Wattenberg / IBM Research

Värit vauvojen silmin

Olen useammankin kerran kuullut väitteen, että vauvat ovat syntyessään värisokeita ja värin taju kehittyisi vanhetessa. Olen kuullut ja lukenut myös väittämiä, jonka mukaan vauvat erottaisivat pelkästään hyvin kirkkaat värit toisistaan. Ainakin ensin mainittu olettamus on todistettu vääräksi useampaankin otteeseen: vauvat erottavat värejä jo hyvin varhain.

Surreyn yliopiston psykologian laitoksen kymmenisen vuotta sitten perustettu Baby Lab on tutkinut sitä, miten vauvat näkevät värin, mitä värejä vauvat suosivat ja miksi. Nelisen vuotta sitten ilmestyneestä raportista kävi ilmi, että jo neljän kuukauden ikäiset pikkuvauvat pystyvät erottamaan värejä. Tutkimuksessa vauvat asetettiin monitorin eteen ja niille näytettiin väripareja samalla, kun pieni kamera monitorin takana tallensi vauvojen käyttäytymisen. Tutkimuksessa tutkittiin esimerkiksi sitä, kuinka kauan vauvat katsoivat kutakin kahdeksasta valitusta perusväristä (punainen, sininen, keltainen, vihreä, oranssi, vaaleanpunainen, violetti ja ruskea). Tutkimusta johtaneen tohtori Anna Franklinin mukaan jotkut vauvat osoittivat huomattavaa kiinnostusta tiettyä väriä kohtaan. Hänen mukaansa vauvat saattavat kyllästyä, kun niille näytetään yhtä väriä peräkkäin, mutta terästäytyvät heti, kun sävy vaihtuukin uudeksi. Kun värejä näytettiin vauvoille kaksi kerrallaan, huomio kiinnittyi eniten siniseen, punaiseen, violettiin ja oranssiin, kun taas ruskeaa katseltiin kaikkein vähimmän aikaa.

Myös tohtorit Nicola Pitchford Nottinghamista ja professori Kathy Mullen McGillin yliopistosta Kanadasta ovat tutkineet vauvojen värinäköä. Nottingham Toddler Labissa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset oppivat ensimmäisinä niiden värien nimet, joista itse pitävät. Värejä opitaan nimeämään noin kolmen ikävuoden paikkeilla ja tyypillisesti harmaa ja ruskea ovat värisanoina ne, jotka opitaan viimeiseksi. Tähän saattaa vaikuttaa myös se, että harmaa ja ruskea ovat värisanoina muita harvinaisempia normaalisanastossa ja ennenkaikkea lasten leluissa ja muussa lapsille suunnatuissa esineissä ja kirjoissa.

Mikä väri sitten lastenhuoneeseen? Surreyn yliopiston tutkimusta johtanut Anna Franklin on ilmaissut vahvasti, että parasta lapsen kehitykselle on ympäristö, jossa on kaikkia värejä. Ei siis pelkkää vaaleanpunaista tytöille ja vaaleansinistä pojille.

Babies and their favourite colours (Innovations Report 9.3.2005)
Babies 'have favourite colours' (Michelle Roberts, BBC News 8.5.2005)
Babies See Pure Color, but Adults Peer Through Prism of Language (Brandon Keim, Wired 3.3.2008)

Kielletyt kuviot

Eilen pistin Coloriastoon esille vuonna 1868 The Atlantic Monthly -lehdessä julkaistun jutun puuvillan painamisesta Ranskassa Calico-Printing in France. Kalikoo on puuvillakangasta, jota alettiin tuomaan Eurooppaan 1630-luvun alkupuolella Intiasta, Calicutin kaupungista - mistä englanninkielinen nimi calico, suomeksi väännettynä kalikoo. Alunperin kalikoo tarkoitti nimenomaan kuvioimatonta valkaisematonta ja yleensä melko käsittelemätöntä puuvillakangasta. Se on ollut melko ohutta kangasta, mutta värjäämättömänä ja viimeistelemättömänä edullista. Nykyäänkin kalikoota käytetään mm. vaatteiden kaavoittamisessa mallikappaleiden valmistamisessa. Englannissa calico tarkoittaa edelleenkin nimenomaan värjäämätöntä tekstiiliä, mutta Amerikassa se tarkoittaa nimenomaan halpaa, värikkäästi (usein kukkakuvioin) kuvioitua puuvillakangasta ja mutulla sanoisin, että suurimmassa osassa värjäystä käsittelevässä kirjallisuudessa yhdytään tähän amerikkalaiseen näkemykseen tiheästi printatuista kankaista. Suomenkielisenä nimityksenä kalikoo on jo vanhentunut, eikä sitä juuri käytetä.

Vanhassa artikkelissa puhutaan enemmänkin vanhan ajan kaupan tuomista ja luomista rajoitteista, mutta jutun otsikon mukaan esitellään nimenomaan kalikoopainamista Ranskassa: kun painetut kalikookankaat ensi kertaa saapuivat Ranskaan, kutojat ja värjärit näkivät ne hirmuisena uhkana. Kangas- ja värjäystehtaiden keskuudessa syntyi kova liike kalikoopainamisen kieltämiseksi ja lopulta painostus johti siihen, että valtio määräsi säädöksillä kalikoopainamisen kielletyksi Ranskassa. Maahantuoduista painetuista kalikookankaista vaadittiin suuret verot, mikä teki halvasta kankaasta kalliimpaa ja lieneekö sitten johtunut kielletyn hedelmän hyvästä mausta: kalikoosta tuli aikansa hittituote. Koska kangasta ei painettu Ranskassa ja tullit olivat korkeat, salakuljettajat juhlivat - käytännössä kalikookauppa oli heidän käsissään. Kovat rangaistuksetkaan eivät auttaneet, koska riski oli kannattava. Kauppaministeriö huolestui tilanteesta ja halusi sallia painokankaat, mutta sai samantien niskaansa vihaiset käsityöläiset. Pitkän harkinnan jälkeen Ludvig IV salli kankaiden painannan kuninkaallisella säädöksellä vuonna 1759.

Lisätietoja etsiessäni päädyin Project Gutenbergin sivuille, josta löytyi Pietari Päivärinnan kirjoitus Pöyhkeä isäntä (WSOY, Porvoo, 1899):

Eräänä päiwänä nähtiin Kaaperin seisowan erään maakauppiaan puodissa. Siinä hän tarkasti kaikki waatewarastot, waliten itsellensä mieluistansa waatetta uudeksi pukineeksi. Oli niin hullusti, ettei kauppiaan waatepankoissa ollut mitään werkoja eikä trikoita, sillä kun ei niitä paikkakunnassa paljon kysytty ei hän niitä arwannut hankkia. Kuitenkin koki hän ahkerasti mättää Kaaperin eteen niitä waatetawaroita, mitä hänellä oli; niiden joukossa oli kalikoo nimistä waatettakin eräs pankko.

"Mitäs tämä maksaa kyynärältä, tämähän kiiltää niin wiinisti?" kysyi Kaaperi.
Kauppias sanoi hinnan.
"Tätä minä otan----sepä nyt helppoa on... Paljonkohan tätä waatteisiin menee...? Jopa se on helppoa.
"Herrat sanowat waatteensa maksawan niin paljon, eiwätkä ne ole hetikään näin wiiniä; pankaa minulle tätä, minä maksan ja jaksan", sanoi Kaaperi.
"Senhän minä kyllä tiedän", sanoi kauppias, mitata hutkien kalikootansa.

Seuraawana pyhänä nähtiin Kaaperin seisowan kirkkomäellä uudessa kalikoopuwussaan. Erillään muista käänteli ja wäänteli hän itseään puolelle ja toiselle, ikäänkuin hän olisi tahtonut itseänsä näyttää jokaiselle joka puolelta, sillä olihan hän nyt "wiinimpi" kuin kukaan muu kansalaisensa. Totta kyllä on, että kaikki ihmiset näkiwätkin hänet ja huomasiwat hänen tarkoituksensa, mutta jos he toisin ajatteliwat kuin Kaaperi, siihen ei woi kukaan mitään.

Joku Kaaperin ystäwä ilmoitti hänelle, että nuo hänen hienot waatteensa oliwatkin waan halwasta wuoriwaatteesta tehdyt ja että ihmiset niillä naurawat. Tästä ilmoituksesta säikähti Kaaperi niinkuin käärmeen pistosta. Hän ei suinkaan ollut tuolla uudella puwullansa tarkoittanut sitä, että ihmiset hänellä nauraisiwat, waan että he kunnioittaisiwat ja antaisiwat hänelle arwoa. Oitis kääntyi hän ystäwänsä puoleen kysymyksellä, mitä hänen olisi tehtäwä?

Fiktiota siis, mutta kertonee ainakin sen, että kalikoo oli kiiltävää vuorikangasta?

Ja kun kerran on edes jonkinlainen aasinsilta merirosvoliputukseen, pakkohan se on: Calico Jack -niminen (Kalikoo-Jack, arkinimeltään Jack Rackham) englantilainen merirosvokapteeni oli saanut nimensä värikkäistä kalikoohousuistaan. Värikkäät pöksyt eivät pelastaneet Jackia hirttotuomiolta, joka laitettiin voimaan Jamaikalla 1720. Alla Jackin lippu, jota on kopioitu mm. Pirates of Caribbean -elokuviin ja Kurkunleikkaajien saareenkin...