[Itsevalaisevaa maalia koskeva huomautus kiinalaisessa kirjassa Xiang-Shan Ye-Lu; otettu kirjasta Phosphor handbook; Shigeo Shionoya, Phosphor Research Society, William M. Yen]
Itsevalaisevien maalien historiassa on mielenkiintoinen pieni yksityiskohta, josta en ole onnistunut löytämään tarkkaa - tai varmaa - tietoa.
E. N. Harveyn kirjassa A History of Luminescence (American Philosophical Society 1957) kerrotaan, että 1000-luvulta peräisin olevassa Zan Ning -nimisen munkin muistiinpanoissa (Xiang-Shan Ye-Lu, kirjoittanut/koonnut Wen Ying) on tarina, jossa kuvataan eräälle Song-dynastian aikaiselle keisarille näytettyä luolassa olevaa kuvaa. Siinä päivällä lehmä vaikutti syövän ruohoa niityllä ja yöllä lepäävän samalla niityllä (eli toinen kuva olisi maalattu tavallisella, toinen fosforisoivalla maalilla). Munkin mukaan yöllä näkyvä väri oli sekoitettu erityisistä helmisimpukoista ja päivällä näkyvä väri oli tehty jauhamalla tulivuoresta rannalle pudonnutta kiveä jauhamalla. Munkin mukaan tieto tuli 140-88 eaa hallinneen Han Wu Din lähettilään Zhang Xianin kirjasta.
Phosphor handbook -kirjasta otettu kuva (alussa) on otettu Xiang-Shan Ye-Lu -tarinasta ja se kuvaa lehmämaalauksen historian. Sen mukaan maalauksen osti upseeri Xu Zhi E ja se annettiin lahjaksi Song-hoville. Seitsemännessä palstassa oikealta lukien aletaan kuvata, kuinka japanilaiset keräsivät helmiäiskuoria Etelä-Japanin rannikolta (kuudennessa palstassa oikealta näkyy paikan nimet). Harvey kuitenkin kyseenalaisti A History of Luminescence -kirjassaan tarinan todenpitävyyden, koska muuta tietoa maalauksesta ei ole löytynyt.
Huolimatta siitä, onko lehmämaalauksen taru totta vai ei, sekä Kiinassa että Japanissa tunnettiin itsevalaisevan maalin valmistus jo ainakin tuhat vuotta sitten. Tiedetään myös, että tuolloin Japanista vietiin Kiinaan vulkaanisista aineista saatua rikkiä, jota on käytetty mm. itsevalaisevan maalin valmistukseen. Muutamat tuon aikakauden maininnan viittaavat jonkin merenelävän kuorien ja erilaisten vulkaanisten materiaalien sekoitusten käyttämisestä pigmenttinä. On hyvinkin mahdollista, että yhdistelmistä on syntynyt fosforisoiva pigmentti, joka kerää päivän voimaa valosta ja sitten sen voimalla hehkuu pimeässä. Itseasiassa vuonna 1768 brittifyysikko John Canton valmisti fosforipigmenttiä rikillä käsitellyistä osterin kuorista. 1800-luvun lopulle tultaessa sveitsiläiset kellonvalmistajat käsittelivät kellotauluja luonnon itsevalaisevilla aineilla, ennen kuin tehokkaammat radiumpohjaiset maalit ottivat vallan (kts. Synkkä valomaali).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti